Mikrohistoriaa
Elämäkerrat ovat eräänlaista arjen mikrohistoriaa, jossa menneisyyden tapahtumia kuvataan kokijoiden kautta. Fanni Heleniuksen muistelmassa Pitkä etappi vuodelta 1980 kerrotaan oululaisen Pyykön perheen vaiheista Stalinin ajan Neuvostoliitossa.
Tyypillinen tarina onkin selviytymiskertomus, jossa ponnistellaan köyhistä oloista leveämmän leivän syrjään kiinni. Ollaan vankasti Kalle Päätalon jäljillä – jopa ihan kirjaimellisesti. Ville Tikkanen muistelee nuoruuttaan ja lapsuudenystäväänsä teoksessa Kalle Päätalon kaverina – muisteluksia elämän varsitieltä. Teos ilmestyi vuonna 2002.
Oppi-isän jalanjäljillä kulkee myös taivalkoskelaislähtöinen Veli Käsmä, joka on kertonut tavoitteekseen "jatkaa siitä mihin Päätalo jäi". Kostonjoki-romaanisarjan aloittaa vuonna 2010 ilmestynyt Taivalkoskelle sijoittuva Kostonjoen kohina. Työntäyteinen arki ja pientilallisten jatkuva kituuttaminen kerrotaan realismin perinteisiin vankasti uskoen.
Sota-ajan kuvausta esiintyy elämäkerroissa verrattain paljon. Kuusamon Käylässä terveydenhoitajana elämäntyönsä tehneen Ebba Ahosen Tyvärriepu kertoo äidittömäksi jääneen tytön lapsuudesta lappilaisessa poromiesperheessä sodan aikaan. Aineellisesta puutteesta huolimatta elämä oli sisällöllisesti merkityksellistä. Tyvärriepu julkaistiin Kärsämäellä toimivan Suomen elämäntarinayhdistyksen Epookki-sarjassa vuonna 2002.
Kauko Kosusen Isän henkselit vuodelta 2008 kertoo kahden veljeksen lapsuudesta sota-ajan Oulussa ja sotalapsina Ruotsissa.
Taito Rutasen muistelmateoksen Äitini suurperheen huoltajana päähenkilö on Selma Rutanen, tyttönimeltään Luoma. Kirja on ajankuva 1930-luvun ja sota-ajan Oulusta. Seitsemän pojan yksinhuoltaja asuu kahdenkymmenen neliön huoneessa Pikisaaressa, joka oli 30-luvulla vilkas paikka. Siellä toimi muun muassa Oulun Villatehdas ja Oulun Konepaja. Rutasen teos ilmestyi vuonna 2011.
Teksti: Jaana Märsynaho.