Luomistyönsä lähtökohtia 1960-luvun lopulla pohtiessaan Paavo Rintala totesi yksityisen ihmisen pystyvän hallitsemaan ympäröivästä todellisuudesta vain yhä pienempiä kokonaisuuksia.

"Keräilen sellaisia imperfektin sirpaleita, jotka olen itse kokenut, tai liimailen yhteen sellaisia menneisyyden pikkuosasia, jotka katson voivani itse kokea ja tällä kokemisellani koota yhdeksi pieneksi rosoiseksi kokonaisuudeksi."
– Miten kirjani ovat syntyneet 1, s. 82.

Käsite "ehyt taiteellinen kokonaisuus" oli Rintalan mielestä luonnottomuus, merkittävämpää oli, että "itse liimaamisen, liittämisen, salvoksen jälki näkyy."

Pienistä kokonaisuuksista Rintala loi kirjallisuutta, jossa puhutaan suurista asioista – totuudesta, pyhyydestä, kauneudesta, uskosta ja epäuskosta, hyvästä ja pahasta, sodasta ja rauhasta. Paavo Rintala katsoi maailmaa vaikeiden lapsuuden ja nuoruuden kokemustensa läpi. 

Teksti: Irma Kyrki, 2002.