Saamelainen lasten- ja nuortenkirjallisuus
Aapisia ja lukemistoja
Saamelainen lasten- ja nuortenkirjallisuus syntyi 1930-luvulla, jolloin ilmestyi Tuomo Itkosen Samikiel Abis. Teos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1934 ja suomennettiin nimellä Lapinkielinen Aapinen. Aapisessa julkaistiin saamelaisen lastenkirjallisuuden isän, opettaja Hans Aslak Guttormin (1907–1992) runoja. Guttormin lastenrunot kuvaavat realistisesti pohjoista luontoa. Guttorm oli tuottelias kirjoittaja, mutta suurin osa hänen tuotannostaan julkaistiin vasta 1980-luvulla, viimeisin eli Suvvi jahki – suomeksi Humiseva vuosi – vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1996.
Opettaja Pekka Lukkari (1918–2006) julkaisi 1930-luvulla tarinoita ja runoja Sápmelas-lehdessä. Vuonna 1972 ilmestyi ala-asteen lukemisto Lohkamusak eli suomeksi Lukemisto, johon Lukkari on koonnut saamenkielisiä tarinoita, arvoituksia, sananlaskuja, lauluja, joikuja ja runoja – myös omia runojaan ja kertomuksiaan. Lukkari kuvaa saamelaislasten maisemaa ja kokemuspiiriä.
Rajanveto koululukemiston ja varsinaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden välille ei ole helppoa. Saamenkielisessä kouluopetuksessa on jatkuva pula materiaalista. Monet saamelaisopettajat ovat kirjoittaneet kaunokirjallista tuotantoa ja aktiivisesti edistäneet lasten- ja nuortenkirjallisuutta.
Lukemisto-perinteeseen liittyy esimerkiksi Kerttu Vuolabin (s. 1951) kirjoittama ja kuvittama teos Ánde ja Risten jagi fárus vuodelta 1990, joka on suomennettu nimellä Anten ja Ristenin vuosi. Teokseen on koottu perinteisiä ja uusia leikkejä, runoja, lauluja ja joikuja. Ne nivoo yhteen kehyskertomus Anten ja Ristenin tekemisistä koko vuotuiskierron ajan – kaamoksesta kaamokseen. Kirjan tavoitteena on tutustuttaa saamelaislapset perinteeseen, joka on osittain unohtunut heidän vanhemmiltaankin.
Saamelaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden teemoja
Kufittarien pauloissa
Suurin osa saamenkielisestä lasten- ja nuortenkirjallisuudesta on fantasiakirjallisuutta – runoteoksia, realistisia kertomuksia ja seikkailukirjoja on ilmestynyt vain muutama. Fantasiateosten aiheet ovat saamelaisesta uskomusmaailmasta ja suullisesta perinteestä.
Saamelaisten suulliseen perinteeseen liittyy keskeisesti siirtyminen myyttiseen ja yliluonnolliseen maailmaan ja paluu sieltä. Ihminen on käsitetty osaksi luontoa, eikä raja ihmisen ja muiden luontokappaleiden välillä ole jyrkkä. Tarinoissa ollaankin yleensä ulkona luonnossa, harvemmin sisätiloissa.
Saamelaisen taidesadun aloitti vuonna 1940 Hans Aslak Guttormin kokoelma Koccan spalli, joka on suomennettu nimellä Herännyt tuulispää, jossa on runoja ja kertomuksia. Petteristä ja kufittarien tyttäristä kertovassa sadussa kodassa makaava Petteri kuulee kahden tytön keskustelevan hänestä. Hän arvaa, että he ovat kufittaria ja teeskentelee nukkuvansa. Satu mukailee perinteisiä kufittar-kertomuksia, joissa nuori mies näkee tunturissa uskomattoman kauniita neitoja, kufittarien tyttäriä. Sellaisen saa vaimokseen, jos pääsee koskettamaan neitoa ja pistämään häntä neulalla.
Samaa perinnettä käytti Kirsti Paltto (s. 1947) sadussaan Kufihttar nieida kokoelmassa Soagnu vuodelta 1971. Myöhemmin hän jatkoi aihetta ensimmäisessä saamelaisessa saturomaanissa Vilges geadgi vuodelta 1980. Teos suomennettiin nimellä Valkoinen kivi.
Sadut perustuvat saamelaiseen uskomus- ja tarinamaailmaan, ja niiden kautta otetaan kantaa saamelaiseen kulttuuriin. Samoin oli tehnyt norjansaamelainen Marry A. Somby sadussaan Ámmul ja alit oarbmaelli vuodelta 1976. Satu on ensimmäinen varsinainen saamenkielinen lastenkirja. Sen jälkeen lasten- ja nuortenkirjallisuudella on ollut näkyvä asema.
Toinen keskeinen lastenkirjailija on Rauna Paadar-Leivo, joka tukeutuu saamelaisiin tarinoihin. Esimerkiksi teoksissa Luobbalvári stállu ja Hálssatanjeakki noaidi lapset tapaavat leikkiessään kufittaria, staaloja ja noitia. Ensin mainittu teos julkaistiin nimellä Lompolovaaran staalo vuonna 1989. Jälkimmäinen teos on julkaistu vuonna 1990 ja suomennettu nimellä Halstamojängän noita ja sitä on esitetty eri puolilla Suomea sekä näytelmänä että tanssiteatteri Raatikon sovituksena. Vuonna 1992 ilmestyneessä Skábmanieida-sadussa on hyödynnetty saamelaisia vainolaistarinoita. Teos on suomennettu nimellä Kaamostyttö.
Maahisten valtakuntaan vie ensimmäinen inarinsaamelainen varhaisnuortenkirja, Aune Vesan Tualu fanga vuodelta 1999, joka on suomennettu nimellä Jään vanki. Fantasiapohjainen tarina kertoo kahden pojan seikkailuista jäätikön uumenissa ja maahisten luona. Petter Morottajan fantasiaromaani Suábi maainas vuodelta 1999 eli suomeksi Sauvan tarina on alkukieleltään inarinsaameksi. Jovna toivoo itselleen tapahtuvan samaa kuin J.R.R. Tolkienin Gandalfille ja pääsee Hanal-haltian avulla maahisten maailmaan. Vuonna 2000 ilmestyi Morottajan satukuvakirja Riävská nieida eli suomeksi Riekkotyttö.
Teksti: Vuokko Hirvonen.
Tutustu myös näihin
Arkipäivää realismin ja fantasian keinoin
1980-luvulla monet lastenkirjailijat alkoivat laajentaa aihepiiriään arkipäivän tapahtumiin ja ongelmiin realistisesti tai fantasian keinoin. Esimerkiksi kirjailija-kuvataiteilija Merja Aletta Ranttilan tekstittämät Ánde-katselukirjat on tarkoitettu pienille lapsille. Ánde näkee unta leikkikavereista, jotka ilmestyvät milloin kalan, milloin jäniksen muodossa. Teokset ilmestyivät vuosina 1991–1994.
Varhaisnuorille sopii Kirsti Palton Divga vuodelta 1990. Teos suomennettiin nimellä Tiuku, ja se kertoo ystävyydestä ja ystävän menetyksestä. Saamelaispoika Mihkku jää yksin, kun paras ystävä muuttaa. Meren rannalla asuva Mihkku saa leikkitoverikseen valaan. Kylässä asuva chileläispoika Sergio opettaa kunnioittamaan erilaisuutta.
Rauna Paadar-Leivon satuteos Vuoi dan Kárenina vuodelta 2000 puhuu luonnonsuojelusta ja saamelaisten ja viranomaisten näkemyseroista. Teos on suomennettu nimellä Voi tuota Káreninaa. Satuolento Kárenina muistuttaa Peppi Pitkätossua – hän ratkoo leikkitoverinsa kanssa kohtaamiaan ongelmia ja hänen rajoja rikkovien touhujensa kautta parodioidaan aikuisten maailmaa.
Romaani syntyi Norjan television 1995 järjestämän lastentelevisionäytelmäkilpailun pohjalta, jonka Leivo-Paadarin käsikirjoitus voitti. Paadar-Leivo voitti myös vuonna 1999 järjestetyn seuraavan kilpailun teoksellaan Siiná guolbanásti, joka on suomennettu nimellä Siinä metsätähti.
Romaaneistaan ja näytelmistään tunnettu Eino Guttorm julkaisi vuonna 1996 lastenkirjan Noaidekopter, joka suomennettiin nimellä Noitakopteri. Se kertoo vanhapoika Nibán ja 10-vuotiaan Benten matkasta taikahelikopterilla. Se lennättää heidät maapallon ympäri; Selma Lagerlöfin Peukaloisen retkien tavoin tutustutaan eri maihin ja kulttuureihin.
Fantasian ohessa on ilmestynyt myös joitakin realistisia lasten- ja nuortenkirjoja, esimerkiksi Mihkkal Marastatin eli Veikko Holmbergin salapoliisikertomus Máhkanvári gumppet eli Maakanavaaran sudet vuodelta 1990. Myöhemmin ilmestyivät jatkona Siidavuomi golli eli Siitavuoman kulta vuonna 1991 ja Darjeskáiddi ciehká eli Turjakairan aarre vuonna 1992. Teoksissa seikkailee kaksi koulupoikaa, jotka selvittävät muun muassa porovarkauksia. Perinteinen dekkarijuoni on mukautettu saamelaispoikien nykypäivään, moottorikelkkoihin ja tietokonepeleihin.
Holmbergin satukirjassa Duvro-guovza eli suomeksi Tuuru-karhu vuodelta 1995 tarkastellaan maailmaa karhuemon näkökulmasta. Viedessään sairastunutta karhunpoikaa eläinlääkäriin, emo joutuu turvautumaan ihmisen apuun. Holmbergin mukaan satu on allegoria vähemmistön ja enemmistön suhteista.
Teksti: Vuokko Hirvonen.
Tutustu myös näihin
Saamenkielinen nuortenkirjallisuus
Saamenkielinen nuorisokirjallisuus on nuori ilmiö ja keskittynyt lähinnä tyttöjen kuvaamiseen. Se syntyi 1986, kun Norjassa ilmestyi Ellen Marie Varsin romaani Kátjá, joka määriteltiin ensin aikuisten romaaniksi. Vuosien myötä siitä on tullut nuortenkirja. Kátján avulla kerrotaan saamelaisnuorten koulukokemuksista ja identiteettikriisistä.
Identiteettiä haetaan myös Kerttu Vuolabin romaanissa Ceppari cáráhus ja Rauna Paadar-Leivon romaanissa Goalsenjárga. Molemmat teokset ilmestyivät vuonna 1994. Ceppari cáráhus suomennettiin nimellä Pinko. Pinko kertoo koulua käyvästä Maaritista, joka asuu asuntolassa. Siellä häntä syrjitään saamelaisuuden vuoksi. Teos on tarkoitettu nuorille aikuistuville. Goalsenjárga suomennettiin nimellä Vieras talvi, ja teos kuvaa yhdeksänvuotiaan Biret-Annin evakkomatkaa Ylivieskaan ja evakkoajan jälkeistä koulunkäyntiä ja asuntolaelämää. Hänen itsetuntonsa on jatkuvasti koetteilla ja hän hylkää saamelaisuutensa. Myös Kirsti Palton romaanissa Urbi vuodelta 1994 kuvataan nuoren tytön aikuistumista.
Kaikkinensa saamenkielinen lasten- ja nuortenkirjallisuus on kasvanut nopeasti parin viime vuosikymmenen aikana. Tarjonta on monipuolistunut ja laatu kohentunut. Kirjat on suunnattu enimmäkseen 3–9-vuotiaille. Äidinkielistä kirjallisuutta tarvittaisiin erityisesti nuorten lukutarpeisiin. Koulussa ehditään yleensä lukea kaikki saamenkieliset nuortenkirjat jo viimeistään peruskoulun viimeisellä luokalla. Mikäli sopivaa äidinkielistä luettavaa ei ole, lapsuuden lukuinto saattaa loppua.
Teksti: Vuokko Hirvonen.
Tutustu myös näihin
Teksti: Vuokko Hirvonen.