Sillanpää-teoksen julkaisemisvuosi 1937 oli monella tapaa erityisen onnellista aikaa Vaaskivelle. Hän oli tavannut runoilija Elina Vaaran ja rakastunut tähän. Lisäksi hän oli tutustunut Esko Aaltoseen, kustannusyhtiö Gummeruksen silloiseen toimitusjohtajaan, mistä seurasi useita Vaaskivelle suotuisia asioita.

Elämänkumppani Elina Vaara

Elina Vaara oli kaikkea sitä, mitä kirjailija Vaaskivi oli kaivannut ja halunnut – sekä rakastajatar että äiti. Vaaskivi kaipasi rinnalleen naista, joka järjestäisi hänen poikamieselämänsä raiteilleen. Hän ei nimittäin ollut kovinkaan käytännöllinen ihminen eikä hän osannut hoitaa raha-asioitaan järkevästi. Vaara saikin Vaaskiven elämän ainakin ulkoisesti järjestykseen. Mentyään naimisiin syksyllä 1937 he muuttivat yhteen asumaan. Vaaskivi sai siten kaipaamansa oman rauhaisan kodin, turvapaikan työlleen Vaaran huolehtiessa jokapäiväisistä käytännön asioista.

Vaaskivi tunsi vaimoaan kohtaan erityistä sielunsukulaisuutta. Hän kertoi tälle avoimesti elämässään kokemista vaikeuksista, yksinäisyydestä ja intohimosta kirjoittamista kohtaan. Vaaskivi ja Vaara kävivät tiivistä kirjeenvaihtoa olleessaan erossa toisistaan erityisesti, kun Vaaskivi siirtyi Hietasaaren huvilalle kirjoittamaan teoksiaan. Kirjeistä on helppo havaita lämpimät tunteet:

"Tiedätkö, olen usein ajatellut, että vasta Sinä olet antanut minulle sen valon, johon me kaikki – tuskallisista kohtaloistamme huolimatta – olemme kutsutut, sen, joka muuttaa kaiken köyhyyden rikkaudeksi ja sammuttaa kaikki eksyttävät virvatulet. Tämä on jotain, joka on väkevämpi kuolemaa: vanha, iäisesti nuori, vapauttava ja nostava mahti, joka alkaa epämääräisestä, hennosta kohteesta kunnes se kasvaa tuleksi, jolle meidän pienet, onnelliset ihmissydämemme eivät mitään mahda."
– Kirje Elina Vaaralle 25.6.1936.

Vaaskivi piti puolisoaan omana muusanaan, innoittajanaan ja inspiraation lähteenään. Hän kirjoitti Vaaralle vuotta ennen kuolemaansa, vuonna 1941:

"Sinua vartenhan kirjoitan ja luon ja tahdon ponnistella! Voi kunpa löytäisit käsialoistani kaikkea tuota, mitä olen tahtonut ja tahdon Sinulle antaa!"

Yhteistyö Gummeruksen kanssa

Vaaskivi loi uuden ja tärkeän ihmissuhteen tutustuessaan Gummeruksen toimitusjohtajaan Esko Aaltoseen. Tässä kohtasivat kaksi samanhenkistä persoonaa, joilla molemmilla oli pyrkimys suureen ja monumentaaliseen kuvaukseen. Vaaskivi koki, että toisin kuin muut kustantajat Aaltonen ymmärsi hänen sisimpiä pyrkimyksiään. Kirjailija uskalsi paljastaa hänelle salaisimman kirjallisen unelmansa – jo vuosia ajatuksissa olleen Kristus-romaanin suunnitelman, jota hän muutamaa vuotta myöhemmin sitten alkoikin kirjoittaa.

Esko Aaltosesta tuli Vaaskivelle isällinen ystävä ja taloudellinen tukija. Heidän ystävyytensä kesti Vaaskiven kuolemaan saakka. Aaltosella oli useita aiheita, joita hän tarjosi Vaaskiven kirjoitettavaksi ja joita tämä sitten myös toteutti. Tämän ystävyyden myötä Vaaskivi siirtyi Gummeruksen kirjailijaksi. Yhtiö kustansi kirjailijalle matkan Viroon kesällä 1937, mikä oli Vaaskivelle merkittävä tapahtuma. Matkalla hän keräsi aineistoa uutta teostaan varten. Teos ilmestyi saman vuoden loppupuolella, ja sen nimi oli Vaistojen kapina.

Lähteet:

Laitinen, Kai 1981: Suomen kirjallisuuden historia. Otava: Helsinki.

Lybäck, Holger 1950: T. Vaaskivi. Ihminen ja kirjailija. Forssan kirjapaino Oy: Forssa.

Saarenheimo, Kerttu 2001: Elina Vaara. Lumotusta prinsessasta itkuvirsien laulajaksi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Vammala.

Vaaskivi, Tatu 1945: Kutsumus. Kirjeitä vuosilta 1927–1942. Toimittanut Martti Haavio, WSOY: Porvoo.