Oulun kaupunki mukana nuorten lukuintoa herättelevässä Lukuboost-kampanjassa
Helsingin Kirjamessuilla käynnistynyt Lukuboost-kampanja kannustaa 13–25-vuotiaita nuoria varaamaan vartin päivässä lukemiseen. Oulun kaupunki on ainoana kaupunkina mukana kampanjassa.
Lukuhaasteella halutaan innostaa nuoria löytämään lukemisen ilo, nostaa esiin lukemisen hyötyjä sekä tuoda esiin nuorten lukusuosituksia uudella tavalla. Valtakunnallisen kampanjan keulakuvina toimivat tunnetut somevaikuttajat, joista moni itsekin tarttuu lukemiseen aivan uutena tapana.
Vahva lukutaito ei synny itsestään, vaan se vaatii aikaa: mitä enemmän ja mitä monipuolisemmin lukee, sitä paremmaksi lukijaksi kehittyy. Sosiaalisen median sisältöjen tai reelsien selailu ei kuitenkaan riitä, vaan lukutaitoa ja omaa ajattelua tulisi haastaa myös pidemmillä keskittymistä, tulkintaa ja mielikuvitusta vaativilla teksteillä. Kirjoitetun tekstin hallitseminen on välttämätöntä kaikessa oppimisessa ja yhteiskuntaan osallistumisessa. Vahva kirjoitettujen tekstien luku- ja kirjoitustaito on jokaisen lapsen ja nuoren perusoikeus.
Oulussa toimivat ja vankat rakenteet
Oulun kaupunki halusi lähteä mukaan kampanjaan, koska Oulussa lukutaitotyö on aktiivista, monipuolista ja elävää. Kaupunki haluaa olla edistämässä nuorten lukemista ja lukutaitoa myös valtakunnallisesti.
”Olemme Oulussa tehneet jo pitkään eri toimijoiden välistä yhteistyötä lukutaidon ja -innon edistämiseksi. Oulun kaupunginkirjasto tekee tiiviistä yhteistyötä päiväkotien ja perhepäivähoitajien, peruskoulujen ja lukioiden sekä Oulun lastenkulttuurikeskuksen sanataidekoulun kanssa. Oulun tavoitteena on olla Euroopan lukevin kulttuuripääkaupunki vuonna 2026, Oulun kaupunginkirjaston palvelupäällikkö Mikko Paajala kertoo.
Oulussa on toimivat ja vankat rakenteet lasten ja nuorten monilukutaidon edistämisessä. Kaikki lapset osallistuvat lukutaidon kehittämiseen Lukumetka- ja Kirjastoreitti-ohjelmien ja erilaisten kampanjoiden avulla.
”Lukumetka on kirjaston, neuvoloiden ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä. Kirjastoreitti taas on kirjastojen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen yhteistyötä. Kirjastoreitin kirjavinkkaukset, mediakasvatustuokiot ja verkkomateriaalit tavoittavat yli 23 000 oppilasta vuosittain. Oulu on myös aktiivisesti mukana valtakunnallisissa tempauksissa, kuten Lokakuu on lukukuu ja Lukemisen superviikko”, Paajala avaa.
Vaikuttajat ottivat haasteen vastaan
Lukuboost haastaa nuoria lukemaan vartin päivässä. Lokakuulta tammikuun 2025 loppuun kestävään haasteeseen voi osallistua kirjaamalla omat lukuvartit kampanjasivustolla. Kampanjan pääpalkintona arvotaan 1000 euron lahjakortti.
Lukuboostin tavoitteena on sitouttaa tuhansia nuoria lukemaan kampanjan aikana yhteensä ainakin 10 000 varttia. Kampanja tuottaa lisäksi nuorten itsensä laatimia lukusuosituslistoja sekä kannustaa opettajia ja vanhempia keskustelemaan lukutaidon merkityksestä. Lukusuosituslistat julkaistaan tammikuussa 2025.
Kampanjan keulakuviksi valittiin kahdeksan somevaikuttajaa, jotka jakavat omia vinkkejään ja kokemuksiaan lukemisen aloittamiseen. Yksi heistä on Ilari Mettälä, entinen ammattilaisjalkapalloilija ja nykyinen @kliffa-nimimerkillä esiintyvä someammattilainen: "Lähdin mukaan, sillä haluan vähentää ruutuaikaa ja parantaa keskittymiskykyäni. Haluan myös saada lukemiseeni rutiinia. Viimeksi olen lukenut Zlatanin elämäkerran, ja siitäkin on jo vuosia. Samalla haluan kannustaa kaikkia seuraajiani kokeilemaan kanssani, miten hauskaa lukeminen voi olla”, Mettälä kertoo.
Kampanjan muut avainvaikuttajat ovat Dokke Tas, Iha Just Imus, Janne Grönroos, Johannes Mollberg, Henriikka Pasanen, Laura Friman ja Toimistopojat.
Vaikuttavuutta laajalla yhteistyöllä
Lukuboost-kampanjaa koordinoi vaikuttavuustoimisto PING Helsinki. Kampanjan rahoittajina toimivat Oulun kaupungin lisäksi Adlibris, Akateeminen, Bookbeat, Books on Demand, Kirjakauppaliitto, Messukeskus, Sanasto, Sanoma Media, Sanoma Pro, Storia, Suomalainen kirjakauppa, Suomen kulttuurirahasto, Suomen kustannusyhdistys, Svenska Kulturfonden ja WSOY. Lisäksi kampanjaa tukevat omilla viestintätoimillaan kymmenet asiantuntijaorganisaatiot.
Kampanjaa voi seurata @lukuboost-somekanavissa (TikTok ja Instagram). Kampanjaan voi osallistua myös jakamalla omia lukukokemuksia ja -suosituksia tunnisteella #lukuboost.
Lue Mun Oulun juttu: Oulun kaupunki mukana nuorten lukuintoa herättelevässä Lukuboost-kampanjassa – Mun Oulu