Liikuntaneuvonta ja hyvinvointivalmennus

Liikkua pitäisi, mutta kun ei ehdi, jaksa tai viitsi. Et tiedä mitä tekisi. Onneksi sinun ei tarvitse ratkaista ongelmaa yksin. Liikuntaneuvonta on maksuton palvelu, joka ohjaa ja motivoi tiellä kohti uutta aktiivista elämää.

Liikuntaneuvonta on tarkoitettu sinulle, jos kaipaat lisää liikettä arkeesi tai tiedät, että elintavoissasi olisi korjaamisen varaa.

Mitä liikuntaneuvonnassa tehdään ?

Mitä liikuntaneuvonta tarkoittaa

Liikuntaneuvonnassa tapaat liikuntaneuvojaa kasvotusten tai etäyhteydellä. Käytte läpi liikuntaa, ravitsemusta, uniasioita tai muita hyvinvointiisi vaikuttavia tekijöitä. Liikuntaneuvonnan tavoitteena on, että kokonaisvaltainen hyvinvointisi lisääntyy.  

Liikuntaneuvoja kulkee rinnallasi tukien, keskustellen ja yhdessä ratkaisuja etsien. Liikuntaneuvonta on aina yksilöllistä eli palvelusta räätälöidään juuri sinulle sopiva kokonaisuus.

Liikuntaneuvonta on sinulle maksutonta.

Liikuntaneuvonnan kesto

Neuvonta kestää yleisimmin puolesta vuodesta vuoteen, ja sinä aikana etsitte yhdessä liikkumisen merkitystä juuri sinun elämässäsi. 

Neuvonta voi olla myös ihan yksittäinen tapaamiskerta, jolloin etsimme sinulle sopivan liikkumismuodon tai ryhmän jossa voit aloittaa liikkumaan.   

Seuranta

Seuranta on osa liikuntaneuvontaa. Sinä asetat tavoitteen itsellesi, ja yhdessä liikuntaneuvojan kanssa seuraatte edistymistäsi. Saat palautetta, keskustelette ja etsitte juuri sinulle sopivia tapoja lisätä liikkumista arkeesi. 

Halutessasi käyntisi ja edistymisesi kirjataan hyvinvointialue Pohteen potilastietojärjestelmään. 

Liikun­ta­neu­von­ta­pisteet ja yhteys­tiedot

Etälii­kun­ta­neuvonta 
Voit varata ajan etäliikuntaneuvontaan sähköisen ajanvarauksen kautta tai soittamalla suoraan liikuntaneuvontaa tekeville työntekijöille. Etäliikuntaneuvonta voidaan toteuttaa puheluna tai Microsoft Teams -yhteydellä.

Jatulin liikun­ta­keskus 
Jokelantie 20, Haukipudas
Tiedustelut p. 040 514 5028
Kaakkurin yhteisötila
Pesätie 13
Tiedustelut p. 040 529 0087
Kiimingin Senioritalo 
Terveystie 3, 1. krs. huone 116
Tiedustelut p. 050 379 6711
Oulunsalon liikuntakeskus/palvelupiste
Tuohikuja 6
Tiedustelut p. 040 529 0087
Ouluhalli 
Ouluhallintie 20
Tiedustelut p. 044 703 6014, 044 703 6600
Oulun uimahalli 
Pikkukankaantie 3, 2.krs
Tiedustelut p. 044 703 6600 
Raatin uimahalli 
Raatintie 2
Tiedustelut p. 040 487 5964
Ylikii­mingin hyvinvoin­tipiste
Vesaisenlinnantie 2
Tiedustelut p. 050 379 6711

Kohdennettu liikun­ta­neuvonta

+65 v. ikäihmiset p. 044 703 8049 
Maahanmuuttajat p. 044 703 8042 
Mielenterveysasiakkaat p. 044 703 6014 
Nuoret 13–19–vuotiaat p. 044 703 8047 
Soveltava liikunta p. 050 390 0059 
Työttömät p. 044 703 8123