UNESCO-lukuvuosi 2021-2022

Tänä vuonna koulumme UNESCO-tiimin opiskelijajäseniä olivat Emma Haapala, Sonja Madetoja ja Sanni Viiri sekä opettajista Jukka Vihermaa ja Anja Moilanen. Tiimi kokoontui useita kertoja vuoden aikana. Koko koulun kesken vietettiin YK:n teemapäivistä 9.10. Maailman mielenterveyspäivää ja 22.3. Maailman metsäpäivää. Alkusyksyn perinne sai jatkoa, kun Unesco-opiskelijat istuttivat Rauhanpuun 1. vsk. opiskelijoiden kunniaksi.   

Oppitunneilla UNESCOn teemat ovat näkyneet eri tavoin. Esim englannin 7. kurssilla toteutettiin kansainvälinen eTwinning-projekti yhteistyössä tsekkiläisen koulun kanssa. Opiskelijat käsittelivät tunneilla kestävää energiaa yhteisesti sovituilla menetelmillä. Projekti huipentui päättöviikolla etäseminaariin. 

Lukuvuoden aikana Unesco ASPnet-koulut kokoontuivat etänä webinaareissa syyskuussa (mukana Anja Moilanen, Jukka Vihermaa ja Unesco-opiskelijat) sekä huhtikuussa (mukana Jukka Vihermaa ja Anja Moilanen). 

Keväällä tiimiä työllisti Pohjois-Suomen Unesco-koulujen tapaaminen. Polaris-koulut kokoontuivat Haukiputaalla Isoniemessä 28.-29.4., ja järjestelyvastuu oli Haukiputaan lukiolla. Tapahtuma oli viimeinen yhteinen kokoontuminen OPHn rahoittaman Toivo Elää! -hankkeen tiimoilta. Isoniemeen kokoontui Rovaniemi-Haapajärvi -akselilta opettajia ja oppilaita/opiskelijoita, yhteensä reilu 60. Tapaamisen ohjelmassa oli mukavia tutustumisaktiviteetteja Kellon koulun opettajien vetämänä, Taksvärkki ry:n työpaja lapsen oikeuksista, muusikko Jukka Takalon biisityöpaja kantaaottavan laulun tekemisestä, hyvien uutisten työpaja HaLun opettajien vetämänä sekä Toivon Agenda -tapahtuman ja tulevien yhteisten YK-teemapäivien ideointia. Tapaaminen oli kaikin puolin onnistunut.  

Haukiputaan lukio on yksi pilottikoulu Ilmastolukiot-hankkeessa, jonka päämääränä on vähentää koulun päästöjä ja rakentaa hiilineutraalia lukiota. Hankkeessa keskitytään koulun hiilijalanjäljen arviointiin, korjaustoimiin ja toimenpidesuunnitelman laatimiseen. Lukuvuoden aikana olemme osallistuneet työpajoihin ja Teams-kokouksiin Tiekartta ja Korjausopas -työryhmissä. Opettajat Kaisa Annala, Jutta Pietilä ja Jukka Vihermaa olivat mukana myös Kuusamossa järjestetyssä koulutuksessa 2-3.5. Hankkeen puolesta järjestettiin osaamismerkkityöpaja kaikille HaLun opettajille 11.5. Opiskelijat puolestaan ovat suorittaneet ensimmäiset osaamismerkit helmikuussa ryhmänohjauksessa.

Viimeisellä viikolla kesäkuun alussa vietetään Koulun päivää kierrätysteemalla. Asiantuntija Outi Pyy pitää luennon ja Kiertokaaren edustaja esittelee tekstiilien kierrätystä. Lisäksi opiskelijoille on työpajoja. Perinteiseen tapaan Unesco-opiskelijat esittelevät koulumme Unesco-toimintaa muille opiskelijoille. Lisäksi askarrellaan auringonkukkia Rauhan Viestiin.

Koulun eri tapahtumista löydät paljon kuvamateriaalia Instagram-tililtämme https://www.instagram.com/haukiputaan_lukio/ sekä facebook-sivultamme https://www.facebook.com/HaukiputaanLukio.
 

Opiskelijoita UNESCO-touhuissa