Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati tänä vuonna Oulussa

13.11.2023

Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestetään 6. joulukuuta Oulussa. Paraatin teemana on Itsenäisen Suomen puolustajat. Paraatikatselmus järjestetään Raatin stadionilla ja ohimarssi Merikosken silloilla. Toimintakentällä Oulun kauppatorilla voi tutustua Puolustusvoimien ja muiden viranomaisten kalustoon ja toimintaan. Tapahtumiin on vapaa pääsy.

Paraatipäivä alkaa kunnialaukauksilla ja juhlallisella lipunnostolla Linnansaaressa. Ohjelmassa on myös seppeleenlaskutilaisuus Oulun hautausmaalla ja jumalanpalvelus Oulun tuomiokirkossa. Oulun kauppatorilla voi tutustua aamusta iltapäivään Puolustusvoimien ja muiden viranomaisten kalustoon ja toimintaan.

Paraatikatselmus alkaa kello 12 Raatin stadionilla, jonne yleisön kannattaa tulla hyvissä ajoin. Utin jääkärirykmentin NH90-kuljetushelikopteri esittäytyy stadionin yllä kello 11.15, ja paraatijoukot ryhmittyvät katselmuskentälle kello 11.35 alkaen.

Paraatikatselmuksen suorittaa ja ohimarssin ottaa vastaan Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö, kenraaliluutnantti Mikko Heiskanen. Ohimarssissa hänen seuranaan ohimarssin vastaanottopaikalla Merikosken silloilla Raatin stadionin kohdalla on Oulun kaupungin edustajia. Paraatin kunniavieraina ovat sotiemme veteraanit ja lotat.

Paraatijoukkoja komentaa Maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Sami-Antti Takamaa.  Kenttähartauden pitää katselmuksessa Puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Asikainen. Paraatin järjestelyistä vastaa Kainuun prikaati ja musiikista Lapin sotilassoittokunta. Yleisölle paraatin juontaa toimittaja Ville Kinnunen.

Paraatiin osallistuu joukkoja Maavoimista, Merivoimista, Ilmavoimista, Maanpuolustuskorkeakoulusta ja Rajavartiolaitoksesta sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöistä yhteensä noin 1300 henkilöä.

Merikosken silloilla kello 13 alkavaan ohimarssiin osallistuu jalan marssivien joukkojen lisäksi moottoroidussa osastossa lähes 70 Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen ja muiden viranomaisten ajoneuvoa.

Ohimarssin ylilennoissa nähdään Maavoimien helikoptereita ja Ilmavoimien F/A-18 Hornet-monitoimihävittäjiä sekä Hawk-suihkuharjoituskoneita. Ylilennoista aiheutuu melua Oulun alueella.

Jalan marssivat joukot aloittavat ohimarssin Koskitien ja Merikoskenkadun risteyksestä. Moottoroitu osasto lähtee liikkeelle ohimarssiin Valtatien ja Merikoskenkadun risteyksestä. Ohimarssi etenee Merikoskenkatua keskustaan päin. Ohimarssin jälkeen osastot käyttävät poistumiseen Kasarmintietä ja Kajaanintietä.

Paraatipäivän ohjelma

kello 8.00         Kunnialaukaukset ja juhlallinen lipunnosto Linnansaaressa

kello 9.15         Seppeleenlaskutilaisuus Oulun hautausmaalla

kello 9–15        Toimintakenttä Oulun kauppatorilla

kello 10.00      Jumalanpalvelus Oulun tuomiokirkossa

kello 11.15      NH90-kuljetushelikopterin lento Raatin stadionin yllä

kello 11.35      alkaen paraatijoukkojen ryhmittyminen katselmukseen Raatin stadionille

kello 12.00      Paraatikatselmus Raatin stadionilla

kello 13.00      Ohimarssi Merikosken silloilla

Paraati vaikuttaa Oulun liikenteeseen

Paraati vaikuttaa liikennejärjestelyihin Oulun alueella. Paraativalmistelut näkyvät Oulussa 4. joulukuuta alkaen. Paraativalmistelut ja kaluston siirrot aiheuttavat hetkellisiä katkoksia tiestön käyttöön 5.12. ja 6.12.

Yleisöä pyydetään saapumaan itsenäisyyspäivänä tapahtumapaikoille hyvissä ajoin jalan.

Liikennejärjestelyistä tiedotetaan tarkemmin viikosta 47 alkaen.

Paraatialue on lentokieltoaluetta, ja dronejen lennättäminen on ehdottomasti kielletty tapahtuman turvallisuuden vuoksi, poikkeuksena ainoastaan viranomaistoiminta.

Seuraa paraatia

Tapahtumaan on vapaa pääsy, ja toivotamme yleisön lämpimästi tervetulleeksi seuraamaan päivän tapahtumia.

Paraatia voi seurata myös verkossa Puolustusvoimien kanavilla:

puolustusvoimat.fi/itsenaisyyspaiva

facebook.com/puolustus

x.com/puolustusvoimat

instagram.com/puolustusvoimat.fi

#puolustusvoimat #itsenäisyyspäivä #paraati

Tervetuloa!