Niemenranta V-alueen katujen ja ympäristön katu- ja rakennussuunnittelu

Kaupunginosat Oulunsalo
Kuva, Niemenranta.

Oulun kaupungin Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut on aloittanut yhdessä Oulun Veden kanssa katujen, ympäristön ja vesihuollon suunnittelun Oulunsalon kaupunginosassa Niemenranta V-alueella. Suunnittelualueelle laaditaan katujen ja ympäristön katu- ja rakennussuunnitelmat sekä kunnallistekniikan suunnitelmat, joihin sisältyy mm. vesijohtojen, jätevesiviemärien, hulevesiviemäröinnin, sähkön, kaukolämmön ja muun alueellisen kuivatuksen suunnittelu. Lisäksi alueen kaduille ja jalankulku- ja pyöräilyväylille suunnitellaan valaistus.

Alueen rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuoden 2023 aikana määrärahojen puitteissa.


Hankesivulla olevat suunnitelma-asiakirjat on laadittu hyväksymiskäsittelyn edellyttämässä tarkkuudessa. Suunnitelman yksityiskohdat ja korkeustiedot tarkentuvat suunnittelun edetessä. Mikäli haluat käyttää tämän hankkeen tietoja jonkin toisen hankkeen lähtöaineistona, pyydä rakennussuunnitelman piirustukset sähköpostilla osoitteesta: katusuunnitelmat@ouka.fi.

 

Eteneminen

Käynnistysvaihe

Valmis

Ehdotusvaihe

Valmis

Hyväksymisvaihe

Valmis

Yhteystiedot

Kohteen sijainti