Kansainvälinen kongressimatkailu elpyy Oulussa

15.03.2023

Kansainvälinen kongressimatkailu on koronavuosien jälkeen elpymässä Suomessa ja Oulussa.

Oulussa järjestettiin 26 kansainvälistä kongressia vuonna 2022. Kongresseihin osallistui 2 316 delegaattia ja toi Ouluun noin 3,3 miljoonan euron tulot. Oulu oli Suomen 6. suurin järjestäjäkaupunki kongressien määrällä mitattuna ja 8. suurin kongressikaupunki delegaattien määrällä mitattuna.

Visit Finland ja Finland Convention Bureau tilastoivat kongressien määrää Suomessa ja viime vuonna päästiin jo parempiin lukemiin kuin parina aikaisempana vuotena. FCB-tilastoihin kelpuutettuja kongresseja kertyi vuonna 2022 yhteensä 428 ja osallistujia näihin 66 631.

Tämä oli 108 kongressia enemmän kuin edellisvuonna ja osallistujien määrissä noin 8 000 enemmän. Osallistujan kokonaisrahankäyttö kongressin aikana on 1405 €, joka sisältää myös osallistumismaksun. Yrityskokoukset eivät ole mukana tilastoissa.

Koronavuosien jälkeen on palattu jälleen fyysisiin tapahtumiin ja niiden osuus oli niin kongressien kuin osallistujien määrissä noin kaksi kolmasosaa. Pelkästään virtuaalimuodossa toteutettiin enää vain joka kymmenes kongressi.

Kongressien osalta tulevaisuus näyttää Oulussa valoisalta

Oulussa kokous- ja kongressijärjestäjille maksutonta ja puolueetonta asiantuntija-apua tarjoavan Oulu Convention Bureaun (OCB) kongressiasiantuntijan Helena Pikkaraisen kokemuksien mukaan trendinä on nyt satsata isoihin yli 500 henkilön kongresseihin. Tuleville vuosille on haussa useampi yli 500 henkilön kongressi, joista järjestämispäätökset tulevat tämän vuoden aikana.