Kurtinhauta, venesataman peruskorjaus

Kaupunginosat Martinniemi
Kuva, Kurtinhauta.

Martinniemen Kurtinhaudassa sijaitsevan venesataman kunnostamiseksi on käynnistetty yleissuunnittelu syksyllä 2021. Satama sijaitsee kaupungin omistamalla maalla ja alueella on voimassa oleva asemakaava (084-Ak1984/2).

Huonon kunnon takia osa rantalaiturista on asetettu käyttökieltoon kesällä 2015 ja satama-alue on kokonaisuudessaan peruskorjauksen tarpeessa. Tavoitteena on peruskorjata satama-alue viihtyisäksi ja toimivaksi pienvenesatamaksi, jossa mahdollistetaan veneily sekä kalastustoiminnan jatkaminen. Satama-alueen toimintoja jäsennellään ja ympäristö siistitään. Lisäksi satama-alueelle tulee vuokrattavia veneiden talvisäilytyspaikkoja. Satama-allas ruopataan tavoitesyvyyteen.

Yleissuunnitelmaa on esitelty avoimessa yleisötilaisuudessa 23.3.2022. Nähtäville asetettavan yleissuunnitelman ratkaisuissa on otettu huomioon yleisötilaisuudessa esiin tulleita tarpeita. Tavoitteena on toteuttaa peruskorjaus määrärahojen puitteissa talvityönä talvikausien 2022-2023 ja 2023-2024 aikana.


Hankesivulla olevat suunnitelma-asiakirjat on laadittu hyväksymiskäsittelyn edellyttämässä tarkkuudessa. Suunnitelman yksityiskohdat ja korkeustiedot tarkentuvat suunnittelun edetessä. Mikäli haluat käyttää tämän hankkeen tietoja jonkin toisen hankkeen lähtöaineistona, pyydä rakennussuunnitelman piirustukset sähköpostilla osoitteesta: katusuunnitelmat@ouka.fi.

 

Eteneminen

Käynnistysvaihe

Valmis

Ehdotusvaihe

Valmis

Hyväksymisvaihe

Valmis

Yhteystiedot

Kohteen sijainti