Keskustan kehittämisen historia

Oulun kaupunkialueen ensimmäisen regulariteetin eli kaupunkialueen kartoituksen ja katujen uudelleen järjestämisen suoritti ruotsalainen maanmittari Claes Claesson vuosina 1649–1651. Tähän tehtävään hän sai kuninkaallisen määräyksen ja ohjeeksi Pietari Brahen antaman suunnitelman.

Vuonna 1651 valmistunut asemakaava oli omana aikanaan varsin radikaali. Se noudatti renessanssin kaupunki-ihanteita, eikä huomioinut olemassa olevaa kaupunkirakennetta eikä maastonmuotoja, vaan asetti uuden suorakulmaisen ruutukaavan suoraan silloisen kaupunkirakenteen päälle. Asemakaavan johtavana ajatuksena oli rakentaa kaupunki, josta löytyy neliömäiset korttelit ja säännöllinen katuverkko.

Suunnitelmassa kaupunkialue laajeni etelään ja lähes kaksinkertaistui. Kaava-alue muodostui koillinen–lounas -akselilla olevasta kolmesta rinnakkaisesta korttelirivistä ja oli kooltaan 475 x 813 metriä.

Kaupunkilaiset kuitenkin vastustivat voimakkaasti suunnitelman toteuttamista, sillä se merkitsi lähes jokaisen tontin ja rakennuksen siirtämistä. Kaavan toteutumista helpotti kuitenkin vuoden 1652 tulipalo, joka tuhosi porvariston taloja ja omaisuutta, minkä vuoksi kaupungin uudelleen rakentaminen ihanteena olleen ruutukaavan mukaisesti oli mahdollista.

Oulu kohtasi historiansa pahimman tulipalon vuonna 1822. Palo oli niin tuhoisa, että kaikki oululaiset vapautettiin 10 vuodeksi veroista ja avustuksia kaupungin uudelleenrakennusta varten kerättiin koko maasta.

Oulussa perustettiin heti tulipalon jälkeen komitea suunnittelemaan kaupungin jälleenrakentamista. Jälleenrakennusta varten laadittu asemakaava perustui säännölliseen ruutukaavaan ja sen suunnittelijoina toimivat Helsingin asemakaavan vuonna 1816 laatinut valtioneuvos Johan Albrecht Ehrenström ja saksalaissyntyinen arkkitehti Carl Ludvig Engel, joka oli kutsuttu Pietarista suunnittelemaan Helsinkiä ja Senaatintoria rakennuksineen.

Vuoden 1825 kaavan oli tarkoitus edistää paloturvallisuutta, suojata kaupunkia mahdollisilta tulvilta sekä lisätä kaupungin kauneutta. Tontteja suurennettiin ja katuja levennettiin paloturvallisuuden vuoksi, ja rakennukset rajoitettiin yhteen kerrokseen. Kaavassa toteutui Claessonin ajalta tuttu ruutuasemakaava.

Kaupunginojan ympärille tehtiin kävelypuisto, ja kirkon eteen suunniteltiin suurtori arvorakennuksineen. Kaupungin etelärajaksi tuli Puistokatu.

Edellisen kaavan laatimisen jälkeen Ouluun oli saatu rautatie, joka aloitti toimintansa vuonna 1886. Rata toi mukanaan taloudellista ja kulttuurillista kehitystä koko alueelle.

Kaupungin keskusta-alue laajeni rautatien taakse ja lounaaseen, johon suunniteltiin myös uusi neljän korttelin mittainen puistoalue, nykyinen Kyösti Kallion puisto. Hollihakaan suunniteltiin puolestaan suuri rantapuisto, jota uudet korttelit rajasivat kaarevasti.

Vuoden 1908 kaava sisälsi useita aukiosommitelmia sekä julkisia rakennuksia, jotka toimivat kaupunkirakenteen kohokohtina ja katunäkymien päätteinä. Kaavassa otettiin käyttöön myös katunimiin liittyvä osoitenumerointi.

Asemakaavan suunnittelijoina olivat muun muassa kaupungininsinööri Alexander Brandt ja arkkitehti Victor J. Sucksdorff. Kaava-asiantuntijana toimi arkkitehti Bertel Jung.

Oulun keskusta vaurioitui pahasti toisen maailmansodan pommituksissa, ja kaupunki oli täynnä tuhoutuneita rakennuksia. 

Vuonna 1947 hyväksyttiin Oulun kaupungin keskeisten osien asemakaavan muutos, jonka laatijoita olivat arkkitehdit Otto-Iivari Meurman ja Aarne Ervi. Tavoitteena oli luoda toimiva ja taiteellisesti arvokas keskusta sekä jälleenrakentaa sodassa tuhoutuneet korttelit.

Kaavassa määriteltiin ensimmäisen kerran ydinkeskustan, Kirkkokadun ja Hallituskadun liikekorttelit, joille sallittiin enemmän rakennusoikeutta kuin asuinkortteleille.

Liikennejärjestelyt uudistettiin, ja osa kaduista esitettiin muutettavaksi puistomaisiksi kävelykaduiksi.

Hallituskatu toimi pääakselina, jonka päätteenä oli matkakeskus.

Uusi keskusaukio, nykyinen Rotuaarin aukio, sijoitettiin Kirkkokadun ja Pakkahuoneenkadun kulmaan.

Keskustan maankäytön ja liikenteen tavoitesuunnitelman 2020 (MALI) tehtävänä oli määritellä keskustan kehittämistavoitteet vuoteen 2020 saakka.

Suunnittelualue käsitti liikekeskustan, asema-alueen ja Raksilan, Myllytullin ja Hupisaaret, Intiön, Heinäpään ja Hollihaan, Etu-Lyötyn ja Taka-Lyötyn sekä Limingantullin.

Vuoden 2001 suunnitelmassa ydinkeskusta muodostui kuudesta keskustan pääkorttelista.

Joukko- ja ajoneuvoliikenteen osalta suunnitelmassa tutkittiin eri vaihtoehtoja, ja suunnitelman perusteella Torikatua alettiin kehittää joukkoliikennekaduksi.

Keskustan ja sen ydinkortteleiden kehittämiseksi ja pysäköinnin ratkaisemiseksi suunnitelmassa esitettiin keskitetyn maanalaisen pysäköintilaitoksen rakentamista.

Vuonna 2010 tehdyn suunnitelman tavoitteena oli vertailla keskitetyn maanalaisen pysäköintilaitoksen ja hajautetun pysäköintiratkaisun (useat pysäköintitalot) eroja.

Suunnitelmassa kaupunkikeskustalle määriteltiin keskustan elämyksellisen kehittämisen päävyöhyke Raksilasta ydinkeskustan kautta Torinrantaan, joka nimettiin ”elämän langaksi”.

Suunnitelma mahdollisti Kivisydämen ja kauppakeskus Valkean toteuttamisen.

Tällä hetkellä Oulun keskustan kehittämistä ohjaa Oulun keskustavisio 2040, joka on tehty vuonna 2017.

Palvelujen keskusta (A) on monipuolisin ja tiivein osa. Torialue (B) on kohtaamispaikka ja tapahtumien keskus. Asemakeskus (C) yhdistää Raksilan keskustaan ja on liikenteen solmukohta. 

Historiallinen keskusta (D) sisältää Tuomiokirkon ja Franzeninpuiston. Asumisen keskusta (E) kattaa Heinäpään, Hollihaan, Etu-Lyötyn, Uusikadun varren ja Kajaanintullin.

Keskustavision visiolauseena on ”Elävä ja monimuotoinen kohtaamispaikka”.

Visioon on määritelty viisi keskeistä kehittämiskokonaisuutta, jotka ohjaavat kaupunkisuunnittelua keskusta-alueella:

1. Uudistuva ja täydentyvä kaupunkirakenne
2. Liikkuminen
3. Vihreä ja sininen
4. Kaupunkikulttuuri ja tapahtumat
5. Elinkeinot ja oppiminen.

Keskustavisio on vaikuttanut erityisesti asuntorakentamiseen, pyöräilyolosuhteisiin ja puistojen uudistamiseen. Merkittäviä toimenpiteitä ovat Heinäpään täydennysrakentamissuunnitelma, Suistokaupunkivisio ja pysäköintiohjelma 2040.

Oulun kaupunkistrategian 2030 ja ympäristöohjelman painotukset edellyttävät keskustavision uudistamista valtuustokauden 2021–2025 loppupuolella.