Järjestöjen ilmoittautuminen Järjestömarkkinoille 2025 on alkanut – tule kaksipäiväiseen tapahtumaan innostumaan!

02.12.2024

Oulun kaupungin yhteisötoiminta järjestää ensimmäistä kertaa Järjestömarkkinat Oulun kaupungintalolla 13.-14.2.2025 noin klo 10–14.30. Järjestöjen ilmoittautuminen mukaan tapahtumaan on auennut! Osallistuvien yhdistysten, järjestöjen ja seurojen tulee toiminnassaan edistää hyvinvointia tai muutoin yleishyödyllistä toimintaa Oulun alueella. Tapahtumaan toivotaan laaja-alaista osallistujajoukkoa! Tule verkostoitumaan, keskustelemaan ja innostumaan ja ilmoittaudu osaksi kaksipäiväistä ohjelmaa!

Järjestömarkkinat keskittyvät järjestöjen välisen yhteistyön kehittämiseen ja järjestötoiminnan esittelyyn kuntalaisille. Kaksipäiväinen tapahtuma on suunniteltu huhtikuussa 2024 pidetyn järjestöillan toiveiden pohjalta. Päivien ohjelmaa suunnitellaan nyt ja sisältö tulee pitkälti toimijoilta itseltään. Lavapuheenvuoron varanneisiin tahoihin ja näytteilleasettajiin ollaan vielä yhteydessä tammikuun 2025 aikana.

Torstaina ohjelmaa järjestöille, perjantaina oululaisille

Torstain ohjelma painottuu päälavalla kuultaviin infoihin ja tietoiskuihin mm. avustuksista, tiloista ja hyvien käytänteiden jakamisesta järjestö- ja seuratoimijoille. Toimijoiden keskinäinen verkostoituminen on päivän kantava teema. Tilaa omaa ständiä varten tulee varata etukäteen tällä lomakkeella. Yhteisötilatoimijoille on yksi yhteinen ständi.

Perjantaina ovet ovat auki kaikille oululaisille ja päälavalla korostuu järjestötoiminnan tarinat ja vapaaehtoistyönmerkitys innostavassa ja kannustavassa hengessä. Ständeillä viestintä kohdistuu erityisesti uusille, tutustumaan tuleville ihmisille. Päivä päättyy työryhmän valitsemien pitkäaikaisten toimijoiden palkitsemiseen. 

Tervetuloa kehittämään järjestöjen välistä yhteistyötä ja verkostoitumaan muiden oululaisten järjestöjen kanssa!

Ilmoittaudu osaksi kaksipäiväistä ohjelmaa tällä lomakkeella: https://forms.office.com/e/FeVwxwyAdw

Lisätiedot

Osallisuus- ja vuorovaikutusasiantuntija
Heikki Ojala
p. 044 703 1689
heikki.ojala@ouka.fi