Varaudu sähkökatkoksiin hyvän sään aikana

04.11.2022

Poikkeuksellinen tilanne sähkömarkkinoilla aiheuttaa epävarmuutta sähkön riittävyyteen. Tulevaan talveen ja mahdollisiin sähköpulan aiheuttamiin sähkökatkoihin kannattaa varautua ennen talvipakkasia. Säästä sähköä ja varaudu. Oulun kaupungin verkkosivuilta löydät kootusti ohjeita.

Oulun kaupungin verkkosivuille on perustettu sivusto ouka.fi/energia, jonne on koottu vinkkejä sähkön säästämiseen ja sähkökatkoihin varautumiseen. Varautumisneuvoja ja -ohjeita ovat laatineet useat eri tahot. Kaupungin varautumisryhmä suosittelee tutustumaan niihin ja varautumaan. Kodeissa esimerkiksi olisi hyvä löytyä ruokaa, vettä ja lääkkeitä vähintään kolmeksi vuorokaudeksi 72 h.

Varautumisohjeiden ja energiansäästövinkkien lisäksi sivulta löytyy linkit myös mm. valtakunnalliseen sähkökatkokarttaan ja huolto- ja vikatiedotteisiin. Oulun alueella on useampi sähköverkonhaltija. He vastaavat sähkökatkojen tiedottamisesta alueillaan.

Sähkökatkolla on monia vaikutuksia

Pitkittyneet sähkökatkot hankaloittavat oululaisten arkea, joten niihin kannattaa varautua etukäteen niin kotitalouksissa, yrityksissä, yhteisöissä kuin virastoissa. Ennakoiva mielikuvaharjoitus auttaa valmistautumaan ja järjestelemään toimintojen poikkeuksellista tilannetta varten.

”Sähkökatkot ovat todennäköisiä ja niihin on hyvä meidän kaikkien osaltamme varautua. Myös Oulun kaupunki toimii aktiivisesti ja varautuu omissa toiminnoissaan mahdollisiin energiakatkoksiin, jotta henkilöstö osaa toimia oikein katkon tullessa. Varautuminen luo turvallisuutta”, kertoo kaupungin konsernijohtaja Ari Alatossava.

Oulun kaupunki suosittelee kaikkia, niin yksityishenkilöitä, yhteisöjä kuin yrityksiäkin, arvioimaan oman toiminnan osalta, miten sähkönjakelun keskeytykset voivat vaikuttaa toimintaan, esim. ruuan valmistukseen, pimeässä liikkumiseen ja tietoliikenteeseen. Kaupunki suosittelee pohtimaan, mitä ennakkotoimenpiteitä on syytä tehdä erilaisiin tilanteisiin varautumiseksi (esim. paristojen ja taskulamppujen hankinta, puhelinten varavirtalähteet ja tietokoneiden akkujen lataus jne.)

Kotitalouksissa ennakoinnin tukena toimii hyvin 72h turvallisuusesitteen listat.