Tuiran Oulu2026-seinämaalaus julkistetaan perjantaina yleisölle avoimessa juhlassa

21.09.2023

Tuiraan on valmistunut uusi seinämaalaus osana Euroopan kulttuuripääkaupungin Oulu2026-kulttuuriohjelmaa. Teoksen valmistumista juhlistetaan seinämaalauksen luona perjantaina 22. syyskuuta klo 18 osoitteessa Valtatie 54.

Kaikille avoimessa julkistamisjuhlassa perjantaina kuvataiteilija Ilana Pichon kertoo teoksen toteutuksesta ja kokemuksistaan Tuirassa työskentelystä. Oulun kaupungin yhteisötoiminnan ja Tuirakas-asukastuvan järjestämässä juhlassa on myös musiikkiesityksiä sekä mehu- ja pannaritarjoilu.

Tuira äänestettiin teoksen toteutuspaikaksi

Tuira äänestettiin tämän vuoden Oulu2026-seinämaalauksen toteutuspaikaksi kaikille oululaisille avoimessa yleisöäänestyksessä.

Teoksen taiteilijaksi valittiin kanadalainen Ilana Pichon vuonna 2022 järjestetyn globaalin portfoliohaun pohjalta, johon osallistui 530 taiteilijaa 64 maasta.

Pichon aloitti kolmiviikkoisen työskentelynsä Oulussa tutustumalla Tuiraan ja alueen ihmisiin. Teosta suunniteltaessa järjestettiin asukastapaaminen Tuirakas-asukastuvalla ja työpaja Kisakentän päiväkodissa.

Teoksen lähtökohdaksi valikoitui lämmin vastaanotto, jonka taiteilija kohtasi saapuessaan yhteisöön. Maalauksen raikkaat värit on poimittu ympäristöstä ja abstraktit muodot kävelyteistä, jotka johtavat pihoille ja asuintalojen sisäänkäynneille eri puolilla Tuiraa.