Talavikatu-kokeilu jatkuu Rotuaarilla

28.02.2023

Helmikuun alussa Oulun Liikekeskus ry ja Oulun kaupunki aloittivat kokeilut, joiden tavoitteena on parantaa Oulun keskustan vetovoimaa edistämällä sujuvaa asiointia ja talvisen keskustan houkuttelevuutta. Kaupunkilaisten toiveesta Talavikatu-kokeilua jatketaan vielä maaliskuun ajan Rotuaarin uudella jatkeella välillä Saaristonkatu-Albertinkatu. Myös pysäköintikokeilut jatkuvat suunnitellusti maaliskuun loppuun saakka ja niistä kerätään asiakaspalautetta.

Talavikatu tuo Rotuaarin jatkeelle viihtyi­syyttä

Kokeilun tavoitteena on selvittää, millaisilla ratkaisuilla talvista kävely-ympäristöä on mahdollista kehittää viihtyisämmäksi. Talavikadulle on lisätty talvista kasvillisuutta ja levähdyspaikkoja. Suuren suosion saanut Oululohi-teos lomailee kuitenkin Talavikadulta maaliskuun ensimmäisen viikonlopun, kun se käy vierailulla Frozen People -tapahtumassa.

Elävän kaupun­ki­kes­kustan ideoita testataan ketterästi

Kokeilujen avulla pystytään testaamaan ketterästi uusia ideoita ja oppimaan niistä. Kokeiluja on suunniteltu yhdessä asukkaiden, yritysten ja luottamushenkilöiden kanssa mm. syksyllä järjestetyissä työpajoissa.

Pysäköintiä piipah­duksiin selvittää keskustassa asioinnin sujuvoit­tamista

Pysäköintiä piipahduksin -kokeilun tavoitteena on selvittää, miten kiekollisten pysäköintipaikkojen ja talvisen pyöräpysäköinnin lisääminen vaikuttavat keskustassa asiointiin. Kiekolliset pysäköintipaikat toteutetaan kohteisiin, joissa on nykyisin maksullista pysäköintiä. Pyöräpysäköinnin määrää vähennetään talvisin kunnossapidon vuoksi verrattuna muihin vuodenaikoihin, ja kokeilussa pysäköintiä lisätään muutamissa keskeisissä sijainneissa ja lisäksi yhdessä kohteessa testataan myös katoksellista telinettä.

Oulun ydinkeskustasta kartta, jossa näkyy pysäköintialueet


Osallistu kokeiluun ja jaa kokemuksesi!

Kokeiluista kerätään palautetta asukkailta ja vierailijoilta verkkokyselyllä koko kokeilun ajan. Kyselyssä pääset myös kertomaan, millaista elämää toivoisit talviseen keskustaan tulevaisuudessa. Pääset vastaamaan kyselyyn tästä: https://link.webropol.com/s/sujuvaasiointi  

Seuraa kokeiluja somessa: #SujuvaAsiointi ja #Talavikatu

www.ouka.fi/sujuva-asiointi