Valaistuja oven muotoisia kehikkoja jäällä.

Päätökset vuoden 2025 taide- ja kulttuuriavustusten saajista on tehty

23.01.2025

Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut tukee vuosittain avustuksilla taiteen ja kulttuurin toimijoita sekä taiteen ammattilaisia ja heidän muodostamiaan ryhmiä.

Taide- ja kulttuuriavustukset olivat haettavissa 14.10.–8.11.2024 Avustuslajeja oli neljä: Tuki tapahtumien ja festivaalien järjestämiseen, projektiavustus, yhdistysten toiminta-avustus ja ammattitaiteilijoiden työtilatuki.

Vuodelle 2025 kulttuuriavustuksia jaettiin yhteensä 552 812 euroa 154 hakijalle. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 281 kappaletta, yhteensä 2 122 745 eurolla. Lisäksi vuodelle 2025 tapahtumien pienavustuksiin varattaan 14 278 € ja vuonna 2025 myönnettävään vuoden nuori taiteilija palkintoon 5 000 €.

Vuonna 2024 kulttuuriavustuksilla tuettiin toimijoita monipuolisesti

Oulun kaupungilla on vuosittain haettavana useita erilaisia avustuksia kulttuuritoimijoille. Vuodelle 2025 kulttuurin avustuksiin hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 310, joista 29 kevään kulttuurikumppani hakuun ja 281 syksyn taide- ja kulttuuriavustushakuun. Haettu avustussumma oli yhteensä 3 992 745 € euroa, josta kulttuurikumppaneiden osuus oli 1 870 000 ja syksyn avustushaun osuus 2 122 745 €. Vuodelle 2025 kulttuuriavustuksia jaettiin yhteensä 1 377 345 euroa. Päätökset avustusten saajista teki asiantuntijoiden lausuntojen ja suositusten pohjalta kulttuurijohtaja. 

Myönnettyjen tukien rahamäärä pysyi samalla tasolla kuin vuonna 2024 kulttuurin vastuualueeseen kohdistuvista sopeutustoimista huolimatta.

Lue lisää avustuksista ja katso saajat kulttuuripalveluiden sivuilta.