Oulun teatteri sai ehdollisen 150 000 euron lisämäärärahan – kaupunginhallitus sai valmiiksi talousarvioesityksensä

14.11.2023

Oulun kaupunginhallitus sai valmiiksi vuoden 2024 talousarvioesityksensä. Esitys sisältää myös taloussuunnitelmat vuosille 2025-2026.

Kaupunginhallitus teki tänään kokouksessaan vain pieniä muutoksia kaupunginjohtajan talousarvioesitykseen. Euromääräisesti suurin muutos on 3 miljoonan euron lisäraha kaupunki-infran perusparannukseen. Lisäksi kadut, tiet, sillat, torit -investointimäärärahaa koskevasta kappaleesta poistetaan Muurakorven kadunrakentamiskohde.

Oulun teatteri sai ehdollisen 150 000 euron lisärahan. Kaupunki tarjoaa teatterille kannustimen kasvattaa vuoden 2023 tason avustustaan korkeintaan 150.000 euroa lisätulohankinnalla ja ehtona on, että tulot kasvavat lipunmyynnin, tilavuokrauksen ja ravintolatoiminnan ansioista vähintään vastaavalla summalla 1:1 suhteella. Vertailulukuna käytetään vuoden 2023 tilinpäätöksen myyntituloja. Ravintolaliikevaihdon osalta käytetään 2024 talousarviota.

Nuorisorikollisuuden ja jengiytymisen ennaltaehkäisyyn lisätään resursseja ja haetaan uusia hankerahoituksia sekä hankeinstrumentteja. Lisäksi vakiinnutetaan hyväksi havaittu NURRI-hanke osana pysyviä palveluja, esimerkiksi osana ANKKURI-toimintaa laajentaen ja lisäresurssoiden.

Sivitys- ja kulttuuripalvelujen digitaalisiin palveluratkaisuihin (eVaka ja Digione) esitetään 1,3 miljoonan euron lisämääräraha.

Haukiputaan kirkonkylän liikuntapaikat rakennetaan hajautetulla mallilla. Kaupunki tulee mahdollistamaan eri liikuntamuotojen lähiliikuntapaikat, koulujen tarpeet, urheiluseurojen harrastus- ja kilpaurheilun. Yleisurheilun ja jalkapallon kilpailuolosuhteet turvataan. Investoinnit toteutetaan 2024-2025 aikana.

Moni yhteisötilojen kiinteistö on menossa peruskorjaukseen. Väistötilat varmistetaan yhteisötoimintatilojen korjausten ajaksi. Uusittavien yhteisötilojen tunnettuutta lisätään tempauksin ja viestinnän keinoin. Lisäksi Prikka kiertoon 2.0-hanke jatkuu.

Talousarviokäsittely jatkuu kaupunginvaltuustossa 27.11.2023. Talousarvioäänestykset ja loppukäsittely pidetään valtuuston kokouksessa 11.12.2023.