Oulun talousneuvola on saanut jatkoa ensi vuodelle

16.12.2021

Oulun kaupunki on antanut talousneuvontaa vuoden 2021 alusta lähtien. Talousneuvolan toiminta on osoittanut, että neuvonnalle on ollut käyttöä ja tarvetta toiminnan jatkumiselle ensivuodelle on. Pelkästään kuluneen syksyn aikana uusia yhteydenottoja on ollut noin 150 tapausta. Asiakkailta saadun palautteen perusteella taloudellisella ohjauksella ja neuvonnalla on saatu helpotusta ihmisten tukalaan tilanteeseen. Palvelun piiriin hakeutuvien ongelmat ovat olleet vaihtelevia, eli sellaisia, johon tämä palvelu on tarkoitettu.

Oulun kaupunki kannustaa jatkossakin ihmisiä hakemaan apua jo varhaisessa vaiheessa, jos oma taloudellinen tilanne huolestuttaa. Oli huoli voi suuri tai pieni, yhteys matalan kynnyksen talousneuvolaan kannattaa. Siellä voidaan yhdessä miettiä ratkaisua hankalaan tilanteeseen. Palvelua saa nimettömänä ja ilman ajanvarausta.

Talousneuvolan asiantuntijoina toimivat sosiaaliohjaaja tai sosiaalityöntekijä, talous- ja velkaneuvoja, ulosottoviranomainen sekä Kelan virkailija, jotka kaikki ovat tavattavissa

  • joka toinen torstai parillisilla viikoilla klo 13 – 16 Business Aseman tiloissa ( os. Hallituskatu 36), vuoden 2022 alusta 13.1.2022 alkaen.

Keväällä kokeilu laajenee myös alueiden hyvinvointikeskuksiin

Keväällä 2022 Talousneuvola pidetään kokeiluna myös Haukiputaan, Kiimingin ja Kaakkurin hyvinvointikeskuksissa.

  • torstaina 17.3 klo 13.00 – 16.00 Kiimingin hyvinvointikeskuksessa
  • torstaina 28.4. klo 13.00 – 16.00 Kaakkurin hyvinvointikeskuksessa
  • torstaina 12.5. klo 13.00 – 16.00 Haukiputaan hyvinvointikeskuksessa

Yhteyttä voi ottaa puhelimitse numerosta 040 191 7225 tai kuntalainen voi jättää yhteydenottopyynnön sähköpostilla osoitteeseen talousneuvola[at]ouka.fi .

Katso lisätietoja talousneuvolan nettisivuilta.