Oulun seudun kuntien aloitteet ja hankkeet hallituksen budjettiriiheen

11.08.2022

Oulun seudun kunnat ovat lähestyneet maan hallitusta seudun keskeisten aloitteiden ja hankkeiden toteuttamiseksi. Kiireellisin esitys on Poikkimaantien leventäminen ja rakentaminen.

 Väylävirasto on todennut  Poikkimaantien investoinnin tarpeelliseksi, koska tie on erittäin ruuhkainen. Stora Enso selvittää parasta aikaa miljardi-investointia Oulun tehtaalle. Tien rakentaminen on aloitettava vuonna 2023 osana Stora Enson investoinnin toteuttamista. Tie tulee sisällyttää vuoden 2023 valtion talousarvioon. Tien rahoitus on jo mukana valtiovarainministeriön pohjaehdotuksessa, joka julkaistiin 4.8.. Poikkimaantien kustannusarvio on 35 milj. euroa, josta valtion osuus on 25,0 milj. euroa ja Oulun kaupungin, Oulun Satama Oy:n sekä liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:n osuus on noin 10 milj. euroa.

 ”Elinkeinoelämän, liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden kannalta tieinvestointi on erittäin perusteltu ja investoinnin merkitystä korostaa se, että hanke sisällytettiin jo valtiovarainministeriön pohjaesitykseen. Vetoammekin hallitukseen, että hankkeelle osoitetaan rahoitus eduskunnalle annettavassa lopullisessa budjettiesityksessä,” toteaa Muhoksen kunnanjohtaja Jussi Rämet.

 ”Pohjoisen toimivat väyläyhteydet ovat elinvoiman lisäksi myös osa Suomen turvallisuutta, varautumista ja huoltovarmuutta. Pohjoinen on maayhteys ja portti länteen, mikäli meriyhteyksiä häiritään”, toteaa kaupunginjohtaja Päivi Laajala.

Oulun seudun kuntien esityksessä mukana on myös Oulun asemakeskuksen parantaminen. Asemakeskus on Pohjoisen Suomen yksi tärkeimmistä henkilöliikenteen terminaaleista ja investoinnit asemakeskuksen ja ratapihan kehittämiseen ovat välttämättömiä liikenteen sujuvuuden takaamiseksi. Oulun rautatie- ja linja-autoasema eivät vastaa tämän päivän laatutasoa. Investointien alustava kustannusarvio on 20 milj. euroa.  

 Kuntien esitykseen sisältyy myös Liminka-Oulu kaksoisraiteen suunnittelu ja rakentaminen. Kyseinen raideväli on erittäin ruuhkainen ja hidas. Kokkola-Oulu tavaraliikenteen kuljetusmäärät ovat toiseksi suurimmat koko Suomessa. Radan kapasiteetti on käytetty loppuun ja tavaraliikenteen ja nopean henkilöliikenteen yhteensovittaminen yksiraiteisilla osuuksilla on erittäin vaikeaa. Kaksoisraide välillä Ylivieska-Oulu on rakennettava vaiheittain. Väyläviraston pääradan Tampere-Oulu välin tarveselvityksessä ensimmäisen korin toimenpiteeksi nostettiin nimenomaan Liminka-Oulu rataosuus, osuuden kustannusarvio on 145 milj. euroa.  Henkilö- ja tavaraliikenteelle on ennustettu merkittävää ja jatkuvaa kasvua. Yksiraiteinen Liminka-Oulu rataosuus ei mahdollista kasvua.

Oulun seudun kunnat esittävät myös VT4:n pohjoisen osuuksien parantamista. VT4:n ohikulkutie tulee rakentaa Iin taajaman itäpuolelle ja välille VT4 Pulkkila-Haurunkylä suunnitellut toimenpiteet tulee toteuttaa vaiheittain. Iin ohikulkutien kustannusarvio on 110 milj. euroa.

Kiireellisenä kunnat esittävät digitaalisen terveyden ja hyvinvoinnin osaamiskeskuksen perustamista Ouluun. Oulussa on alan vahvaa osaamista, monipuolista yritystoimintaa ja kokemusta verkostomaisesta yhteistyöstä. Ouluun rakennetaan uutta ja älykästä yliopistollista Tulevaisuuden sairaalaa ja hyvinvointialueen valmistelu etenee. Osaamiskeskus on todettu STM:n selvityksessä tarpeelliseksi. Keskus edistäisi myös sosiaali- ja terveydenhuollon tuottavuutta. Eri alojen osaamiskeskuksia on kaikissa muissa yliopistollisissa sairaaloissa ja lääketieteellisissä tiedekunnissa mutta ei Oulussa.  Osaamiskeskuksen perustamiskustannukset ovat noin 2 milj. euroa.

Liitteenä muistio: Oulun seudun esitykset budjettiriiheen (pdf)

Oulun seudun kunnat tekevät yhteistyötä maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinojen kehittämiseksi. Yhteistyöhön osallistuvat Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka. Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä.