Oulun osallistuvassa budjetoinnissa ennätysmäärä äänestäjiä

31.05.2023

Oulun kaupungin osallistuvan budjetoinnin äänestystulos on selvillä.  Oululaiset äänestivät toukokuussa, mihin asukkaiden ideoista laadittuihin ehdotuksiin kaupunki käyttää osallistuvan budjetoinnin 70 000 euroa. Kaiken kaikkiaan 17 ehdotusta äänestettiin toteutettavaksi. 

Eniten ääniä keräsi ehdotus ”Lisää penkkejä kaupungin uimarannoille”. Kolmen kärkeen mahtuivat myös kaksi alueellista bändi-iltaa nuorille syksyllä 2023 sekä grillauspaikka Värtön rantaan. 

Äänestys kiinnosti eri ikäisiä oululaisia

Tänä vuonna äänensä antoi ennätysmäärä äänestäjiä: yhteensä 3256 oululaista. Viime vuonna 2022 äänestäjiä oli 2946. Jokainen äänestäjä saattoi äänestäessään valita koko summalla useita ehdotuksia tai vain yhden itselle tärkeän kohteen. Yhteensä ehdotukset saivat 24 207 ääntä.  

Äänestää saattoivat kaikki tänä vuonna 13 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat oululaiset. Osallistuva budjetointi kiinnosti oululaisia laajasti eri ikäryhmissä: äänestäjiä oli 13-vuotiaista 90-vuotiaisiin.  
 
Äänestyksessä oli mukana 38 asukkaiden ideoiden pohjalta laadittua ehdotusta. Äänet jakautuivat tasaisesti ja kaikki mukana olleet ehdotukset saivat hyvin ääniä. Äänestystuloksen perusteella kaupunki toteuttaa kaikki eniten ääniä saaneet ehdotukset, jotka mahtuvat 70 000 euron budjettiin.  

Kaikkien äänestyksessä mukana olleiden ehdotusten äänimäärät ovat nähtävissä Osallistu Oulu -sivustolla.  

Eniten ääniä saaneet toteutettavat ehdotukset ja äänten jakautuminen 

  • Lisää penkkejä kaupungin uimarannoille 6000 euroa (1327 ääntä) 
  • Kaksi alueellista bändi-iltaa nuorille syksyllä 2023 700 euroa (1181 ääntä) 
  • Grillauspaikka Värtön rantaan 8000 euroa (1150 ääntä) 
  • Pyörien huoltotarvikesetit uimahalleihin 500 euroa (1138 ääntä) 
  • Vihreyttä ja kukkaloistoa lisää kaupungin puistoihin 10 000 euroa (1127 ääntä) 
  • Ruohikkoalueista kukkaniittyjä 5000 euroa (1085 ääntä) 
  • Kuvauksellinen keinu Koiteliin 3000 euroa (1032 ääntä) 
  • Taideroskiksia Oulun keskustaan 5000 euroa (1025 ääntä) 
  • Joulukuusi kauppatorille 3000 euroa (1020 ääntä) 
  • Kirjastoauto ja musiikkiesitys lapsille Hollihaan puistoon 500 euroa (1016 ääntä) 
  • Parrupenkkejä Pikisaareen 3000 euroa (986 ääntä) 
  • Nurmialueiden muuttaminen niityiksi 5000 euroa (955 ääntä) 
  • Hintan koulun lähikentälle jalkapalloverkot ja kaksi penkkiä 5000 euroa (776 ääntä) 
  • Laavu Kivikkokankaan nuotiopaikalle 7000 euroa (733 ääntä)  
  • Skeitattavat kivipenkit Kuusisaareen 4000 euroa (730 ääntä) 
  • Pumptrack-rata Oulunsaloon 45 000 euroa (729 ääntä, ei toteuteta, budjetin ylitys 40 700 euroa) 
  • Roskakoreja Pöllökankaan koulun pihalle 1400 euroa (707 ääntä)  
  • Jalkapallomaalit Tuiranpuistoon 5000 euroa (649 ääntä) (Toteutukseen jäi 2900 euroa) 

Pumptrack-rata Oulunsaloon tuli äänestyksessä sijalle 16, mutta koska sen toteutuksen budjetti oli 45 000 euroa, se ei mahtunut enää mukaan kokonaisbudjettiin (budjetti olisi ylittynyt 40 700 eurolla). Myöskään jalkapallomaalit Tuiranpuistoon -ehdotus ei mahtunut kokonaan budjettiin, mutta ehdotuksen toteuttaja Oulun Infra kustantaa puuttuvan 2100 euroa, jotta jalkapallomaalit voidaan toteuttaa.  

Äänestyksen voittaneet ehdotukset toteutetaan vuoden 2023 aikana. Osallistu Oulu -sivustolla voi seurata toteutusten etenemistä. 

Oulun kaupunki tukee osallistuvalla budjetoinnilla asukkaiden ehdottamien kaupungin kehittämisideoiden toteuttamista. Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä lisätä asukkaiden ja kaupungin yhteistä vuoropuhelua. 

Kiitos kaikille ideointiin ja äänestykseen osallistuneille! Osallistuva budjetointi alkaa jälleen ensi vuonna ideoiden haulla!