Oulun osallistuvassa budjetoinnissa äänestetään 15.5. alkaen

08.05.2023

Oulun kaupungin osallistuvan budjetoinnin äänestys alkaa maanantaina 15.5.2023. Oululaiset päättävät äänestämällä, mihin asukkaiden ideoista laadittuihin ehdotuksiin osallistuvan budjetoinnin 70 000 euroa käytetään.

Äänestyksessä on mukana monipuolisesti ehdotuksia eri aihealueista. Mukana on muun muassa liikuntaan ja ulkoilumahdollisuuksiin, kulttuuriin ja kaupunkiympäristöön liittyviä ehdotuksia. 

Kaikki äänestyksessä mukana olevat ehdotukset julkaistaan äänestyksen alkaessa budjetteineen Osallistu Oulu -sivustolla, missä myös äänestäminen tapahtuu. Äänestää voivat kaikki tänä vuonna 13 vuotta täyttävät tai sitä vanhemmat oululaiset. Äänestäminen tapahtuu sähköisesti tunnistautumalla. Oulun kaupungin koulujen oppilaat voivat äänestää koulutyössään käyttämillään MPASSid-tunnuksilla. Tarkemmat äänestysohjeet löytyvät Osallistu Oulu-sivustolta äänestyksen alkaessa.

Oulun kaupunki tukee osallistuvalla budjetoinnilla asukkaiden ehdottamien kaupungin kehittämisideoiden toteuttamista. Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä lisätä asukkaiden ja kaupungin yhteistä vuoropuhelua.