Oulun kaupunki huomioi hyvinvointipalvelujen henkilöstöä kertapalkkiolla

20.12.2021

Koronapandemia on vaivannut Suomea ja Oulua jo maaliskuusta 2020 alkaen. Oulun kaupunginhallitus päätti tänään kokouksessaan 20.12.2021 huomioida ja palkita koronan vuoksi pitkään selvästi normaalioloja raskaammissa olosuhteissa työtään tehnyttä hyvinvointipalveluiden henkilöstöä kertapalkkiolla. Kertapalkkion suuruus on 400,00 €/työntekijä tai viranhaltija ja se maksetaan maaliskuun palkanmaksun yhteydessä. Valmistelu palkittavista annetaan hyvinvointijohtajalle ja henkilöstöjohtajalle ja päätöksen tekee kaupunginjohtaja.

Korvaukseen ovat oikeutettuja ne hyvinvointipalvelujen vakituiset ja määräaikaiset työntekijät/viranhaltijat, jotka ovat työskennelleet vähintään 6 kuukauden ajan 1.1.-31.12.2021 ja palvelussuhde on voimassa 15.12.2021. Korvaus maksetaan sekä osa- että kokoaikaisille yhtä suurena.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö on joutunut eturintamassa ottamaan vastaan kaikkein voimakkaimman iskun koronavirukseen sairastuneiden hoitamisesta, taudin testaamisesta, jäljittämisestä ja rokottamisesta. Tämä kaikki on tapahtunut yhtä aikaa koko ajan pahenevan sote-alan henkilöstöpulan aikana.

Korona-aikana erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä ovat kuormittaneet jatkuvasti vaihtuvat työtehtävät (siirrot koronatöihin, yksiköiden uudelleenjärjestelyt), venyminen ylimääräisille työvuoroille ja työvuorojen jatkuminen, jatkuva ylimääräinen suojautuminen (tunneittain, päivittäin) sekä pelko tartunnasta ja tartuttavuudesta.

Lisäksi keväällä 2020 eduskunta hyväksyi valmiuslain, jonka 93 pykälässä oli määräykset palvelussuhteen ehdoista poikkeamisesta. Oulun kaupunki sovelsi valmiuslakia mm. vuosilomien perumisella, lomien pätkimisellä ja työsopimussuhteisten pakottamisella ylitöihin.