Oulun kaupungin mukaan JHL:n lakko on laiton

03.05.2023

Oulun kaupunki katsoo, että Oulun Infra -liikelaitoksen työtehtäviin kohdistuva JHL:n työtaistelu on laiton.  Kaupungin mukaan työtaistelutoimi kohdistuu työehtosopimukseen työrauhan voimassa ollessa.

Kaupungin mukaan työtaistelulla pyritään vaikuttamaan työnantajan työnjohto-oikeuteen. Työnantaja katsookin, että työtaistelu tulee keskeyttää välittömästi. Työnantaja ei tässä vaiheessa neuvottele työtaistelusta tai siihen liittyvistä rajauksista.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry aloitti työnseisauksen Oulun Infra -liikelaitoksen suorittamissa työtehtävissä 2.5.2023 alkaen. Työtaistelu alkoi tiistaina 2.5. ja päättyy JHL:n ilmoituksen perjantaina 5.5. klo 23.59. Työtaistelun piiriin kuuluvat kaikki Oulun Infra -liikelaitoksen työtehtävät. Lakon ulkopuolelle on rajattu viranhaltijat ja tukityöllistetyt.

Oulun kaupunginhallitus päätti tiistaina 2.5. esittää kaupunginvaltuustolle Oulun Infra -liikelaitoksen osittaista ulkoistamista.