Kuvassa on Oulun kaupungintalo.
Tule kaikille avoimeen yleisötilaisuuteen Oulun raatiin 10.10. klo 17. Tilaisuudessa kuulet oululaisten toiveita ja puheenvuoroja hyvinvoinnin edistämisestä.

Oululaisten ääni kuuluu yleisötilaisuus Oulun raadissa kaupungintalon avajaisviikolla 10.10.

02.10.2024

Yleisölle avoin Oulun raati -nimeä kantava kuntalaisraati järjestetään uudistuneen kaupungintalon juhlasalissa 10.10. kello 17–19 osana kaupungintalon avajaisviikon ohjelmaa. Paikalle kannattaa saapua jo hyvissä ajoin, sillä kaupunki tarjoaa tilaisuuteen osallistuville kuntalaisille kahvituksen ennen tilaisuuden alkamista kello 16 alkaen.

Kahvituksen yhteydessä on myös mahdollisuus jututtaa tilaisuuden yleisöön kutsuttuja kaupunginhallituksen päättäjiä, HYKULI-lautakuntaa, lähidemokratiatoimikunnan sekä vanhus- ja vammaisneuvoston jäseniä.

Oulun raadissa erilaisia näkemyksiä

Syksyllä Oulun kaupunki etsi muun muassa lehti-ilmoituksilla tavallisia kuntalaisia mukaan kuntalaisraatiin vaikuttamaan kaupungin ensi valtuustokauden hyvinvointisuunnitelmaan. Hakuaikana hakulomakkeen täytti 32 henkilöä, joista kahdeksan valittiin esikeskustelijoiksi Oulun raatiin. Kuuluviin on pyritty saamaan keskiverto oululaisten ääni.

”Hakijoita on valittu mahdollisimman monipuolinen otos eri taustaisia oululaisia, monista ikäryhmistä ja eri asuinalueilta”, yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka kiteyttää.

Osallistu verkkokyselyyn raatilaisena

Itse Oulun raati on kooltaan esikeskustelijoitaan paljon suurempi, sillä oululaisille avataan tilaisuudessa verkkokysely, johon kuka tahansa asukas voi antaa raatilaisena näkemyksensä hyvinvointisuunnitelmaan. Tilaisuudessa verkkokyselyyn voi osallistua omalla älylaitteella. Kysymykset ovat hyvinvoinnin ja osallisuuden teemoista. Kaikki raadissa kerättävä tieto vaikuttaa kaupungin hyvinvoinnin edistämisen työtä ohjaavaan asiakirjaan.