Ohjeet hengenpidätyslajien harrastamiseen Oulun uimahalleissa

13.04.2023

Uimahalleissa on mahdollisuus harjoitella ja harrastaa sukellus- ja hengenpidätysjaksoja sisältäviä lajeja. Pitkiä sukelluksia ja pitkäkestoisia hengenpidätysjaksoja tehdään vapaasukelluksen lisäksi esimerkiksi uppopallossa, pyrstösukelluksessa, taitouinnissa, uinnissa ja hengenpelastuksen kilpailulajeissa.

Ohjeet harrastajille:

  • Älä missään tilanteessa harjoittele yksin. Ryhmässä on oltava aina vähintään kaksi henkilöä. Yhden tehtävänä on valvoa toisen suoritusta koko suorituksen ajan.
  • Suoritusta valvovalla henkilöllä pitää olla kyky tunnistaa ja ennakoida vaaratilanteita ja puuttua niihin tehokkaasti. Hänen pitää tuntea hengenpidätyksen riskit ja osata tunnistaa hukkuva.
  • Harjoittelevan ja valvovan henkilön tulee tuntea harjoittelussa käytettävät varusteet ja niiden riskit, ja osattava niiden käyttö myös poikkeustilanteessa.
  • Ilmoittaudu uinninvalvojalle aina ennen harjoituskertaa. Kerro uinninvalvojalle, millaisia harjoitteita aiot tehdä, miten, missä ja kenen valvonnassa. Kerro myös, mitä varusteita aiot harjoittelussa käyttää.
  • Harjoittele vain, jos saatte uinninvalvojalta luvan harjoitteluun.
  • Harjoittele vain harjoitteluun osoitetussa paikassa.
  • Ota harjoittelussa huomioon muut uimahallin käyttäjät. Muista myös, että käytökselläsi ja esimerkilläsi on suuri merkitys erityisesti lapsille ja nuorille.
  • Noudata hengenpidätyslajista annettuja turvaohjeita.
  • Noudata uimahallin henkilökunnan ohjeita ja määräyksiä mm. harjoituksen keskeyttämisestä, jos hallin turvallisuustason ylläpitäminen sitä edellyttää.

Turvallisia uintihetkiä!

Ohjeet perustuvat Sukeltajaliiton, Suomen Uimaliiton, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) laatimiin ohjeisiin.

Uimareita uimahallissa ylhäältä kuvattuna.