Nuoret mentoroivat kaupunginhallituksen puheenjohtajaa

05.05.2022

Oulu on mukana Future Mentors -ohjelmassa, joka antaa nuorille äänen kaupunkien kestävää tulevaisuutta koskevassa keskustelussa.

Yhdessä useiden eurooppalaisten kaupunkien kanssa Oulu osallistuu 18–25-vuotiaille nuorille ja kaupunkipäättäjille tarkoitettuun Future Mentors -ohjelmaan, jossa nuoret mentoroivat oman kaupunkinsa päättäjiä. Jokaisessa kaupungissa on valittu 3–4 nuorta mentoroimaan päättäjää.

Oulussa nuoret mentoroivat kaupunginhallituksen puheenjohtajaa Mirja Vehkaperää (kesk.).

”Luotan nuorten haluun ja kiinnostukseen osallistua kaupunkinsa kehittämiseen. Kaupunkistrategiassa asetettujen tavoitteiden lisäksi tarvitsemme uudenlaista ajattelua. Tulevaisuus tuo uudenlaisia haasteita. On hienoa, että Future Mentors -ohjelma antaa meille mahdollisuuden vuoropuheluun nuoremman sukupolven kanssa”, sanoo Mirja Vehkaperä, jonka mentorointi alkaa tänään 5. toukokuuta.

Kevään aikana nuoret keräävät oululaisten ikätovereidensa näkemyksiä valitsemistaan aiheista ja tapaavat mentoroitavaa päättäjää. Ohjelmaan valitut nuoret saavat toisiltaan vertaistukea ja tilaisuuden vaihtaa ajatuksia toisten eurooppalaisten nuorten mentorien kanssa.

Ohjelma vahvistaa nuorten ääntä kestävää kehitystä koskevassa keskustelussa

Mentoroinnin kautta nuoret saavat jakaa unelmiaan, toiveitaan ja huoliaan kotikaupunkinsa tulevaisuudesta. Päätökset, joita nyt tehdään, vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen, jossa nuoret elävät.

”Toivomme, että ohjelman avulla päättäjillä on rohkeutta sitoutua vuoropuheluun ja antaa tilaa uudelle ajattelulle”, sanoo osallisuusvalmentaja Noora Mäkinen Oulun kaupungin nuorisopalveluista.

Future Mentors -ohjelma huipentuu Eurocities-kaupunkiverkoston vuosikokoukseen, joka pidetään Espoossa 8.–10. kesäkuuta. Yksi mentorinuori jokaisesta kaupungista osallistuu vuosikokoukseen yhdessä oman kaupunkinsa delegaation kanssa.

”Haluamme varmistaa, että Future Mentors -ohjelma edistää nuorten osallistumista päätöksentekoon kaupunkien ja Euroopan tasolla. Euroopan nuorten teemavuoden kunniaksi halusimme haastaa eurooppalaiset kaupungit kokeilemaan uusia vuoropuhelun muotoja nuorten kanssa”, sanoo Espoon kaupungin kansainvälisten asioiden päällikkö Milla Ovaska.

Future Mentors -ohjelmaa koordinoivat Espoon kaupunki ja Eurocities-kaupunkiverkosto.

Lisätietoja Oulun kaupungin mentoroinnista antaa:

Noora Mäkinen, osallisuusvalmentaja, 044 703 8314, noora.makinen@ouka.fi