Neljättä koronarokoteannosta suositellaan 80 vuotta täyttäneille ja hoivakodeissa asuville iäkkäille

25.03.2022

Tiedote päivitetty 28.3.2022, lisätty rokotuspaikat ja -ajat.

Oulun kaupunki tarjoaa 80 vuotta täyttäneille ja hoivakodeissa asuville iäkkäille neljättä koronarokoteannosta maanantaista 28.3.2022 lähtien. Neljänsillä annoksilla pyritään tehostamaan suojaa vakavaa, sairaalahoitoista tautia vastaan sekä ennen kaikkea vähentämään iäkkäiden koronasta johtuvia kuolemia.

Neljäs rokoteannos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Jos 80 vuotta täyttänyt tai iäkkäiden hoivakodissa asuva on saanut kolme rokoteannosta ja sen lisäksi sairastanut koronavirustaudin, hän ei toistaiseksi tarvitse neljättä rokoteannosta. Kaksi rokoteannosta saaneelle koronataudin sairastaneelle 80 vuotta täyttäneelle tai iäkkäiden hoivakodissa asuvalle suositellaan kolmatta annosta, kun kolme kuukautta sairastetusta taudista tai edellisestä rokoteannoksesta on kulunut sen mukaan, kumpi on ollut viimeisin.

Hoivakodeissa asuvat henkilöt saavat rokotukset asuinpaikassaan ja kotihoidon asiakkaat rokotetaan kotihoidon toimesta. Muut 80 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat saavat neljännen rokotteen ajanvarauksen kautta 28.3. alkaen. Ajan rokotukseen voi varata hyvinvointipalvelujen nettiajanvarauksen (oulu.terveytesi.fi) kautta tai puhelimitse koronarokoteajanvarauksesta p. 08 558 41415 ma–to kello 8–16, pe kello 8–15.

Iäkkäiden hoivakodeissa asuville neljänsiä annoksia suositellaan ilman varsinaista alaikärajaa. Neljättä annosta ei kuitenkaan katsota tarpeelliseksi esimerkiksi kehitysvammaisten hoivakodeissa asuville nuoremmille henkilöille, vaan suositus koskee nimenomaan iäkkäitä. Kuten aiempienkin annosten kohdalla, päätös terveydentilaltaan hauraan ihmisen rokottamisesta tehdään aina tapauskohtaisesti harkiten yhteistyössä hoitavan lääkärin, rokotettavan ja hänen omaistensa kanssa.

Neljäntenä annoksena tarjotaan mRNA-rokotteita eli kokonaista annosta Biontech-Pfizerin Comirnatya tai puolikasta annosta Modernan Spikevax-rokotetta.

Rokotus­paikat ja -ajat

Neljänsiä rokotuksia on saatavilla useissa paikoissa ajanvarauksella.

Limingantullin rokotuspiste, Nuottasaarentie 5

Avoinna vko 13: ma-ti 8.30-15.30 ke-to 10.30-17.30, pe 8.30-15.30

HUOM: 1.4. alkaen ke-to 8.30-17.30 ja pe 8.30-15.30 (ma-ti suljettu)  

Haukiputaan hyvinvoin­ti­keskus, Sisäänkäynti Simppulanharjuntien kautta, ovi A16

11.4. ja 12.4. klo 9-15.30

Oulunsalon kirjasto, Karhuojantie 2

19.4. klo 10-15:30

Kiimingin hyvinvoin­ti­keskus, Terveystie 3, 1. krs (Senioritalossa)

25.4. klo 8.30-16.00

Ylikii­mingin hyvinvoin­tipiste, Vesaisenlinnantie 2

26.4. klo 8.30-15.30

Yli-Iin hyvinvoin­tipiste, Kirkkokuja 2

26.4. klo 8.30-15.30

Lue lisää: www.ouka.fi/koronarokotukset

Koronarokotteen pistäminen olkavarteen