Museo- ja tiedekeskuksen arkkitehtuurikilpailun voittaja julkistetaan 12.1.

09.01.2023

Oulun kaupunki järjesti yleisen arkkitehtuurikilpailun Oulun uuden museo- ja tiedekeskusrakennuksen suunnittelusta, ja voittaja julkistetaan torstaina 12.1. Kilpailuun saapui yhteensä 95 hyväksyttyä ehdotusta. Kilpailun lähtökohdat arvokkaan ympäristön korkeatasoisesta täydentämisestä, toiminnallisten tavoitteiden täyttämisestä, sekä suuren pysäköintipaikkamäärän sovittamisesta olivat haastavat. Ehdotusten runsas määrä vaativuuteen nähden oli ilahduttava. Perinpohjaisesti suunnittelutehtävään paneutuneita, laadukkaita ratkaisuja löytyi useita. Ehdotukset tarjosivat monipuolisen valikoiman erilaisia kaupunkikuvallisia, arkkitehtonisia ja toiminnallisia lähestymistapoja.

Museo- ja tiedekeskuksen käyttöön rakennetaan nykyaikaisen toiminnan vaatimukset täyttävä museo- ja tiedekeskusrakennus, joka laadullaan nostaa myös sijaintialueensa arvoa ja viihtyisyyttä. Tuleva näyttely- ja tapahtumakeskus tulee olemaan täysin uudenlainen kokemus, missä museon ja tiedekeskuksen sisällöt yhdistyvät monipuoliseen eri taiteenalojen tapahtumatarjontaan. Keskuksessa tulee olemaan toimintaa aamusta pitkälle iltaan ja jopa yöhön, ja tavoitteena on yli 200 000 vierailijaa vuodessa.

”Uusi museo- ja tiedekeskuskokonaisuus mahdollistaa loistavat puitteet uudelle Oulun museo- ja tiedekeskukselle. Arkkitehtuuri, toiminnallisuus ja tekniset ratkaisut huomioiden hanke valmistuu juuri Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden alkuun. Kyseessä on iso investointi ja sillä mahdollistetaan kulttuurin monipuolinen yhteistyö”, toteaa kaupunginhallituksen ja kilpailun puheenjohtaja Mirja Vehkaperä.

Peruskorjaus sekä laaja uudisosa

Museo- ja tiedekeskuksen vierailukohteisiin kuuluvan Tietomaan käytössä olevaan suojeltuun päärakennukseen tehdään peruskorjaus ja tilamuutoksia. Peruskorjattavaan osaan liittyvä uudempi Tiedeteatteriosa puretaan. Suojellun rakennuksen yhteyteen rakennetaan laajempi uudisosa. Uuteen rakennuskokonaisuuteen tulee sijoittumaan pääosa museo- ja tiedekeskusorganisaation henkilöstöstä sekä käyntikohteisiin kuuluvat Tietomaa ja Pohjois-Pohjanmaan museo. Kohteen rakennussuunnittelu ajoittuu vuosille 2022–2023 ja rakentaminen vuosille 2024–2026.

”Museo- ja tiedekeskuksen uusi rakennuskokonaisuus on Oululle ja Pohjois-Suomelle merkittävä hanke. Taloudellisesti satsaamme siihen noin 30 miljoonaa euroa. Se on yksi suurimmista kulttuuri-investoinneista kaupungin historiassa. Saamme nykyaikaiset ja toimivat tilat, joissa esitettäviä sisältöjä voidaan kehittää ja monipuolistaa. Tästä hyötyvät niin kuntalaiset, matkailijat, yritysmaailma kuin yhteistyökumppanit. Tämä investointi kantaa pitkälle tulevaisuuteen, ja sen todellinen arvo mitataan elämyksissä. Rakennuskokonaisuus valmistuukin sopivasti vuonna 2026, kun Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki”, sanoo Oulun vs. kaupunginjohtaja Ari Alatossava.

Kilpailu alkoi 15.6.2022 ja päättyi 17.10.2022. Tuomaristoon kuuluivat Oulun kaupungin nimeäminä:

Puheenjohtaja Mirja Vehkaperä, kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Kari Nykänen, asemakaavapäällikkö, arkkitehti / Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut
Jere Klami, kaavoitusarkkitehti, arkkitehti / Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut
Janne Rajala, kaupunginarkkitehti, arkkitehti / Rakennusvalvonta
Ville Laitinen, rakennuttamispäällikkö, arkkitehti / Tilapalvelut
Sanna Pääkkönen, hankepäällikkö, arkkitehti / Tilapalvelut
Jonna Tamminen, Museo- ja tiedekeskuksen johtaja / Sivistys- ja kulttuuripalvelut
Pasi Kovalainen, kulttuuriperintötyönjohtaja / Sivistys- ja kulttuuripalvelut

Tilaisuus striimataan torstaina 12.1. klo 12 alkaen. Linkki striimiin: https://vimeo.com/event/2770435/299fafe7ba

Kahdeksan palkittavaa ehdotusta ovat esillä jonkin aikaa myös kilpailusivulla.