Lasten ja nuorten ympäristökalusteen suunnittelukilpailu on ratkennut

28.04.2022

Oulun kaupunki järjesti lapsille ja nuorille avoimen ympäristökalusteen suunnittelukilpailun 13.10.2021 – 18.2.2022. Ympäristökaluste tuli suunnitella erityisesti lasten ja nuorten käyttöön Ouluun Hartaanselänrannan asuinalueelle, jossa järjestetään asuntomessut vuonna 2025. Ympäristökaluste tuli suunnitella puiston, kadunvarren tai rannan kaltaiseen ulkotilaan. Paikassa voisi lasten ja nuorten tarpeiden mukaan esimerkiksi istua, oleskella, pelata, tavata ystäviä ja syödä eväitä.

Kilpailussa oli kolme sarjaa: 1.–3. luokkalaiset, 4.–6. luokkalaiset ja 7.–9. luokkalaiset. Kolme parasta kilpailutyötä on nyt selvillä jokaisesta sarjasta. Parhaat työt palkitaan tuotepalkinnoilla. Lisäksi tavoitteena on jatkokehittää yhdestä kolmeen voittanutta työtä kohti mahdollista toteutusta. Kehittäminen tehdään yhdessä Oulun kaupungin asuntomessutiimin, Absentus/Abau Designin sekä voittajatöiden tekijöiden kanssa.

Voittajat

SARJA 1.–3. LK.

1. Kultainen OULU
Koulu: Hintan koulu

2. Kelluva kota
Koulu: Oulunlahden koulu

3. Kiipeilymaja
Koulu: Hiukkavaaran koulu

Sarja 1.–3. lk. 1. sija Kultainen OULU

SARJA 4.–6. LK.

1. 4 piilopaikkaa
Koulu: Metsokankaan koulu

2. Aallon viemä
Koulu: Hintan koulu

3. Kiipeilykasvi
Koulu: Myllytullin koulu

Sarja 4.–6. lk. 1. sija 4 piilopaikkaa

SARJA 7.–9. LK.

1. Sohviksella tavataan 
Koulu: Ritaharjun koulu

2. Hyppy- ja hengailulaituri
Koulu: Metsokankaan koulu

3. Saparo
Koulu: Myllytullin koulu

Sarja 7.–9. lk. 1. sija Sohviksella tavataan


Oulun Hartaanselänrannan asuinalueella järjestetään asuntomessut vuonna 2025: ouka.fi/hartaanselanranta

Kilpailuohjelma löytyy kokonaisuudessaan verkkosivuilta: ouka.fi/oulu/hartaanselanranta/ymparistokalusteen-suunnittelukilpailu-lapsille-ja-nuorille