Kuninkuusravien kapula vaihtuu Ouluun – ravit järjestetään Äimärautiolla 2025
Kuninkuusravit ravataan ensi kesänä Oulussa perinteikkäällä Äimäraution raviradalla. Kuninkuusravit on järjestetty aiemmin Oulussa viidesti, viimeksi vuonna 2010.
Tänä vuonna Kuninkuusravit juhlii satavuotista taivaltaan ja kisoja isännöi Jyväskylän Killerin ravirata. Ravien päätöspäivänä ohjelmassa tulee olemaan perinteinen kapulanvaihto, jossa vetovastuu siirtyy seremoniallisesti vuoden 2025 järjestäjälle. Oulun kapulan lähtee vastaanottamaan Oulun kaupungin hallintojohtaja Ari Heikkinen, joka toivottaa kaikki tervetulleeksi ensi kesänä Ouluun.
”Kuninkuusravit ovat merkittävät tapahtuma Oululle ja koko pohjoisen alueelle. Kuninkuusravien viikonlopuksi saatamme saada Ouluun peräti 55 000 kävijää. Olemme ylpeitä ja etuoikeutettuja, että saamme isännöidä tapahtumaa”.
Ravien järjestelyt ovat jo käynnissä
Äimäraution raviradan toiminnasta vastaavan Pohjolan Hevosystävät ry:n hallituksen puheenjohtaja Elina Peltola odottaa ensi kesää suurella innolla.
”Tämä on merkittävä tapahtuma sekä ravialalle että koko alueelle.Oulun Kuninkuusravien valmistelut ovat olleet jo hyvän tovin täydessä vauhdissa. Alueelle on tehty lukuisia investointeja viime vuosina, muun muassa lasten leikkipaikan uusiminen, katsomorakennuksen ikkunoiden vaihto sekä täysimittainen kaviouran remontti, joka toteutettiin vuonna 2023 takaamaan hevosille turvallinen ja nopea alusta harjoitteluun ja kilpailemiseen.”
Kuninkuusravit ovat Suomen tunnetuin ravitapahtuma. Ensimmäiset Kuninkuusravit ravattiin vuonna 1924 Lahden raviradalla, tuolloin ravikuninkaaksi seppelöitiin Evert Järvisen ohjastama Huovi.