Koronatilanne Oulussa 24.1.2022 – sairaalakuormitus laskee, uusien tartuntojen määrä edelleen korkea, ja rokotukset hidastuneet

24.01.2022

Oulu on edelleen epidemian leviämisaluetta. Sairaalakuormituksen määrä on erikoissairaanhoidossa helpottanut selvästi ja pysynyt kohtuullisella tasolla myös kaupunginsairaalassa. Uusia tartuntoja tuli viikolla 3 ilmi suurin piirtein saman verran kuin edellisellä viikolla. Rokotusten määrä pieneni edelliseen viikkoon verrattuna noin neljänneksen. Eniten pieneni ykkösrokotusten osuus. Alueellinen koordinaatioryhmä arvioi Pohjois-Pohjanmaan epidemiatilannetta sekä alueella voimassa olevien rajoitusten ja suositusten tilannetta tiistaina 25.1.2022 kokouksessaan.

Tartuntojen jäljityksessä on edelleen merkittävä viive ja vain osa todetuista tartunnoista kyetään jäljittämään.

Viime viikolla (vko 3) tapahtui 2 koronaan liittyvää kuolemantapausta, joista toinen tapahtui kaupunginsairaalassa ja toinen Mainiokoti Sulka -hoivakodissa. Lisäksi kaupunginsairaalassa todettiin viime viikolla työntekijöiden ja/tai potilaiden uusia koronatartuntoja yhteensä 3 kappaletta. Tartuntojen vuoksi kaupunginsairaalassa on ryhdytty taudin leviämistä estäviin toimenpiteisiin. Myös useissa asumisyksiköissä todettiin sekä työntekijöiden että asukkaiden tartuntoja. 

Rokotukset

Viikolla 3 rokotettiin Oulun kaupungin rokotuspisteissä 10 832 henkilöä. Viime viikolla rokotetuista oli 1231 ykkösrokotetta (-50% edelliseen viikkoon verrattuna), 1093 kakkosrokotetta ja 8455 kolmosrokotetta. Lisäksi työterveyshuollot rokottivat Oulussa arviolta liki kaksi tuhatta rokotetta viikolla 3. Oulun yli 12-vuotiaasta väestöstä 89,3 prosenttia on saanut ykkösrokotuksen ja 85,2 prosenttia kakkosrokotuksen. Yli 70-vuotiaista 81% on saanut kolmosrokotteen.

Rokotekattavuus nousee edelleen kaikissa ikäryhmissä, joskin viime viikolla rokotustahti hidastui. Valtioneuvoston asettama 80 prosentin rokotuskattavuuden taso kakkosrokotteiden osalta on saavutettu Oulussa kaikkien yli 35-vuotiaiden osalta. Oulun kaupungin asettama 85 prosentin rokotuskattavuuden taso on kakkosrokotteen osalta saavutettu kaikilla yli 40-vuotiailla. 90 prosentin rokotuskattavuuden ovat kakkosrokotteen osalta saavuttaneet Oulussa kaikki yli 50-vuotiaat.

Mehiläinen, Pihlajalinna, Aava ja Terveystalo ovat aloittaneet koronarokotukset työterveysasiakkailleen. Mukaan ovat tulossa myöskin Heltti sekä Pohjois-Suomen työterveys ry. Koronarokotukseen ovat oikeutettuja työterveysasiakkaat, joiden työterveyshuollon sopimukseen (tarkemmat tiedustelut työterveyshuolloista) kuuluvat koronarokotukset. Työterveyshuolloissakin tarjotaan koronarokotteita vain Oulun kaupungin rokotelinjausten mukaisesti.

Viime viikon 3 tiedot

  • Tartunnat viime viikolla 1281 (luku täydentyy vielä viikonloppuna otettujen näytteiden osalta), edellisellä 1322, tasaantunut
  • Karanteeniin asetettujen määrää ei julkaista jäljityksessä olevien viiveiden vuoksi
  • Ilmaantuvuus Oulu 24.1.2022 edelliset 14 vrk / 100 000 asukasta: 1504 nousussa
  • Sairaalahoidossa OKS 12 potilasta, OYS 9 potilasta, laskussa
  • Testatut viime viikolla 2184, laskussa (näytteenottokriteerejä on muutettu)
  • Positiivisten osuus oululaisten näytteistä viime viikolla (luku ei ole päivittynyt),
  • Rokotettuja  89,3 % kaikista 12+ ikäisistä oululaisista (1. rokote), 85,2 % 12+ ikäisistä (2. rokote)

Tällä viikolla (vko 3) rokotetaan useissa paikoissa

  • 3. rokotukset jatkuvat edelleen ajanvarauksella. Seuraamme tilannetta ja jos ajat eivät mene kaupaksi, siirrymme ilman ajanvarausta toimiviin walk-in rokotuksiin. Tällä viikolla varattuja aikoja on 4152 ja vapaita 6510 (ma 24.1. aamun tilanne)
  • Haukiputaan asukastuvalla 27.1.  klo 8.30 -15.30  koronarokotukset ajanvarauksella. Varattavissa ei ole 5-11-vuotiaiden rokotusaikoja.
  • Pop up -rokotuspiste Ideapark 27.-28.1 klo 14-18. Ilman ajanvarausta 1. ja 2. rokotus. Ajanvarauksella 3. rokotukset ja 5-11-vuotiaiden rokotukset.
  • Koronarokotuksia hyvinvointikeskuksissa tiistai-iltana 25.1. klo 16-18, 5-11-vuotiaiden +perheenjäsenten rokotuksia ajanvarauksella.

Katso tarkemmat tiedot rokotuksista sivulta Koronarokotukset

Katso tiedot influenssarokotuksista sivulta Influenssarokotukset

Koronatestiin vain poikkeustapauksissa

Koronatestiin tulee jatkossa hakeutua vain poikkeustapauksissa. Lievän koronavirustaudin voi sairastaa kotona. Katso tarkemmat ohjeet sivulta www.ouka.fi/korona. Uusista testauskäytännöistä on julkaistu myös tiedote.

Lisäksi eristysaika ja karanteenin kesto ovat lyhentyneet 5 vuorokauteen. Katso tarkemmat karanteeniohjeet.

Katso Oulussa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset.

Katso tartuntatilannetta Oulussa kuvaavat kaaviot.