Interaktiivinen Satuseinä ukrainaksi ja Oulun murteella on valmistunut

23.06.2022

Satuseinä

Suomessa kiertänyt interaktiivinen Satuseinä kertoo Maaria taivaanlaulaja-musiikkisatua jatkossa ukrainaksi ja Oulun murteella. Oulun pääkirjastosta Laituri-tilasta 16. kesäkuuta lähtien elokuun 14. päivään saakka löytyvä Satuseinä on TechArt- hankkeen interaktiivisesti kosketuksella toimiva tuotekehityspilotti, jossa yhdistyy pelillisyys ja vuorovaikutus.

Satuseinän Maaria taivaanlaulaja-musiikkisatu on sovitettu Jean Sibeliuksen ja Leevi Madetojan musiikkiin ja tarjoaa myös samaan satumaailmaan sijoittuvia pelejä. Aikaisempien suomen, englannin ja ruotsin lisäksi Satuseinään on lisätty ukrainan kieli ja yhteisöllisesti toteutettu Oulun murre.

Satuseinän tuominen on ollut Satuseinän luoneen MusicFairyTales MFT Oy:n perustaja Teemu Laasasen mukaan erityinen projekti.

”Olemme riemuissamme siitä, miten monet oululaiset ovat innostuneet mukaan uuden sisällön tuotantoon. Satuseinälle kävi antamassa äänensä toistakymmentä Oulun murteen taitajaa.”

TechArt-hankkeen projektipäällikkö Olli Rantala haluaa haastaa muita kaupunkeja tuottamaan vastaavaa sisältöä, jolloin eri murrealueet ja niiden hienoudet saataisiin mukaan eri sisältöihin.

”Ukrainan kieli on erinomainen esimerkki siitä, miten kulttuurin saavutettavuutta voidaan parantaa, kun sisällöt tuotetaan kohderyhmille heidän omalla äidinkielellään. Näin kielimuurista ei synny estettä kokea suomalaista taiteen ja kulttuurin sisältöä.  Uuden kielisisällön tuottaminen on kustannustehokas tapa parantaa kulttuurisisältöjen saavutettavuutta ja esteettömyyttä.”

Satuseinällä kuultava musiikkisatu Maaria Taivaanlaulaja julkaistaan myös ukrainankielisenä kirjana elokuussa, ja MusicFairyTales Oy lahjoittaa 1000 kappaletta kirjoja sotaa Suomeen paenneille ukrainalaisille lapsiperheille.

Ääninäyttelijät (Oulun murre):

Kertoja: Ilpo Karjalainen

Maaria: Satu Kalermo, Teija Ruokamo

Peikko: Satu Kalermo

Poro: Kaisu Pelkonen

Haltijoitten vanhin: Kaisu Pelkonen

Haltija 1: Raija Robinson

Haltija 2: Satu Kalermo

Haltija 3: Kaisu Pelkonen

Emäntä: Irene Lankila

Poika: Jan-Iiro Jarva

Tyttö: Paula Puumalainen

Isä: Timo Fordell

Isäntä: Ilpo Karjalainen

Äiti: Elisa Rasmusson

Projektin tuotannosta vastasivat:

Editointi: Juha Tanskanen, MiAudio
Masterointi: Jaakko Viitalähde, Virtalähde Mastering
Vastaava tuottaja: Teemu Laasanen / MusicFairyTales MFT Oy

Tuottaja Oulu: Olli Rantala, TechArt – hanke

Projektikoordinaattori: Teija Ruokamo, Nortastic Oy

Satuseinä Oulun murteella on nyt kuunneltavissa myös kokonaisuudessaan TechArt- hankkeen www-sivulta