ErasmusPlus-hankkeen helmiä: Kielikurssilla Salzburgissa

28.09.2023

Kieltenopettaja Marjo Ohtamaa kielikurssi Salzburgissa, Itävallassa 9-17.6.2023

Näkymä Salzburgin kaupungista, kuvassa rakennuksia ylhäältä kuvattuna.

Näkymä Salzburgin ylle.

Eräs pitkäaikainen haaveeni on ollut matka Itävaltaan. Oulu-opiston kursseilla olen vuosikausia kertonut opiskelijoilleni, että haluaisin käydä Itävallassa, kun olemme keskustelleet matkustamisesta. Ajattelen, että saksankielenopettajanana minun on hyvä tutustua myös Itävaltaan. Kielitaidon ylläpitäminen saksan kielessä jää muihin kieliini verrattuna kaikista eniten omalle vastuulleni ja helposti liian vähälle. Kunnon kielikylvyistä on monesti apua. Parasta on, kun järjestyy tilaisuuksia oppia ja käyttää kieltä autenttisessa ympäristössä. Olen kiitollinen, että tällainen mahdollisuus tarjoutui Erasmus+ -liikkuvuuden myötä.

Kuva poistettu.

                        Sachertorte in Wien.

Olen aina halunnut käydä Salzburgissa. Sound of music -musikaalin laulut olivat aikoinaan tärkeä innostaja englannin kielen opiskelussa. Vuorimaisema kiehtoo minua myös, joten päätin etsiä kielikurssin Salzburgista. Netin avulla löysin Inlingua-kielikoulun, jonka opetustarjonnassa oli viikon mittainen kielikurssi. Edullisin ja järkevin lento Suomesta Itävaltaan löytyi tosin Wieniin, ja siksi varasin lennot sinne. Perjantai-iltana lensin Ryanairilla Itävallan pääkaupunkiin. Oli tunnelmallista saapua perille pimeänä ja lämpimänä kesäiltana.

Lauantain vietin Wienissä. Hostellini sijaitsi Naschmarkt-torin lähellä, jonne päädyin aamukävelylle. Markkinoilla myytiin paikallisia herkkuja, lähiruokaa ja paljon käytettyä tavaraa.

Kuva poistettu.

Naschmarkt-tori

Aamupalan jälkiruoaksi söin wieniläisiä Kaiserchmarrn-pikkupannukakkuja. Tämän jälkeen osallistuin hostellini järjestämälle opastetulle kaupunkikävelylle.

Päivällä kävin kahvilla Demel-konditoriassa, jossa söin aitoa wieniläistä sacherkakkua. Kahvittelun jälkeen päädyin sattumalta Peterskirchelle juuri alkavaan barokkikonserttin ja sain nauttia hienosta urkumusiikista koristeellisessa katolisessa kirkossa. Sieltä matka jatkui tuomiokirkolle. Stephansdomin pohjoistornista oli hienot näköalat. Olin suunnitellut käyväni vielä illan päälle katsomassa Schönbrunnin linnaa, mutta koska satoi ja ukkosti, kävin vain pyörähtämässä linnan luona.

Sunnuntaina matka jatkui kohti Salzburgia. Junamatka kesti hieman alle kolme tuntia ja sujui mukavasti. Rautatieasemalta lähdin saman tien isäntäperheeni luo. Vastassa oli sydämellinen Johanna-täti ja hänen viehättävä kotinsa. Johanna-täti näytti minulle kävelymatkan koululle ja vanhaan kaupunkiin. Reippain askelin tämä 76-vuotias rouva esitteli minulle kotikaupunkiaan.


Gastmutter Johanna sekä Festung Hohensalzburg.

Olen hyvin iloinen, että valitsin isäntäperheen majoittumisvaihtoehdoista. Oli ihana asua sydämellisen Johanna-tädin luona. Hänen kauttaan opin paljon Itävallan kulttuurista ja Itävallan saksasta, ja mikä parasta: sain puhua paljon saksaa. Kielikoululle oli 25 minuutin kävelymatka ja nätit maisemat matkan varrella. Aamut alkoivat näin kivasti kävelylenkillä.

Maanantaina kielikurssi alkoi. Olin saanut sen verran hyvän tuloksen lähtötasotestistä, että koulun henkilökunta oli huolissaan, olisiko heillä mitään sopivaa ryhmää minulle. Sanoin tulleeni tutustumaan Itävaltaan ja käyttämään saksaa, eikä alemman tason kurssi ja kertaus haittaisi. Sain liittyä erään japanilaisen pojan seuraan ja lähes yksityisopetusta mukavalta opettajalta.

Oli ihanaa saada olla itse opiskelijan roolissa ja opiskella syntyperäisen itävaltalaisen johdolla. Kieltenopettajalle tekee aika ajoin hyvää osallistua jonkun toisen opettajan opetukseen. Sain paljon ideoita ja tein oivalluksia, joista minulla on varmasti hyötyä omassa opetuksessani jo tulevana syksynä. Kurssi kesti viisi päivää. Opiskelimme opettajan johdolla aamupäivät ja sen lisäksi tein päivittäin kirjallisia kotitehtäviä.

Opiskelimme sanastoa, kielioppia ja keskustelimme eri aihepiireistä. Vertailimme Itävallan, Japanin ja Suomen kulttuureja ja opin näin paljon uutta.

Iltapäivisin kiertelin kaupungilla ja sen ympäristössä. Kävin kolmessa eri museossa: Mozarts Geburtshaus, Schoss Hellbrunn ja Festung Hohensalzburg. Näissä opin paljon Salzburgin menneisyydestä.

Kuva poistettu.

Schloss Hellbrunn.

Lisäksi kielikoulu järjesti tiistaina iltakävelyn vanhassa kaupungissa ja kävelyllä meille kerrottiin kaupungin historiasta. Salzburgissa on valtavan paljon kirkkoja, suuria ja pieniä, jotka olivat hyvin koristeellisia ja kauniita. Salzburgia kutsutaankin ”pieneksi Roomaksi”. Vielä reilut 200 vuotta sitten Salzburg oli Vatikaanin kaltainen kirkkovaltio.

Se, että säveltäjä Mozart on syntynyt Salzburgissa, näkyy kaupungissa monella tapaa. Mozartin aukiolla on Mozart-patsas ja hänen mukaansa on myös nimetty paikallinen konvehti: die Mozartkugel. Klassinen musiikki on luonnollisesti edelleen tärkeä osa kaupungin elämää ja houkuttelee kaupunkiin paljon vierailijoita niin Itävallasta kuin ulkomailta.

Salzburgia ympäröi ihana vuorimaisema. Pääsin käymään kahdella vuorella koulupäivien jälkeen, sekä Untersberg-vuorella että Gaisberg-vuorella. Molemmilta vuorilta oli ihanat näkymät.


Eräs Salzburgin monista kirkoista. sekä kuva Untersberg-vuorelta, josta oli upeat näkymät.

Vuorimaisemaan ihastuin totaalisesti. Gaisberg-vuorelle pääsi näppärästi paikallisbussilla 30 minuutissa. Huipulla oli majatalo, jossa oli mahdollista syödä tai kahvitella. Kaupungin kuuluisa ja näyttävä Linnoitus on myös kauniilla näköalapaikalla.

Viikossa ehtii paljon, mutta ei kaikkea. Ehdin silti saada roimasti inspiraatiota ja innostusta saksan kieleen sekä kokemuksen, josta kertoa opiskelijoilleni.

Toivottavasti pääsen vielä joskus tulevaisuudessa käymään Salzburgissa ja Johanna-tädin luona! Sain joka tapauksessa ihanan ystävän Itävallasta, johon aion pitää yhteyttä.

Marjo, taustalla Untersberg-vuori.

Kiitos Erasmus Plus, Oulu-opisto ja kollegani Minna Hukkanen, kun mahdollistitte tämän kokemuksen! Saksankielenopettajan unelma sai toteutua.

- Marjo Ohtamaa