Talot kertovat

Talot kertovat -luentosarjassa esitellään Aleksinkulman rakennushistoriaa 1800-luvun lopulta nykypäivään

27.03.2024

Talot kertovat -tapahtumasarjan luennolla esitellään Oulun keskustan historiallisella alueella sijaitsevan Aleksinkulman historiaa. Vuonna 1884 valmistunut rakennus toimii tällä hetkellä Oulun kaupungin yhteisötilana.

Aleksinkulma on alun perin rakennettu kauppakartanoksi, ja päärakennus on yhdistetty piharakennukseen 1970-luvulla. Näin syntyi nykyinen rakennus. Lähistöllä sijaitsee useita kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia, kuten entinen Suomen Pankki, Valve ja Byströmin talo. 

Aleksinkulman esittely pohjautuu sen rakennushistorian selvittämiseen. Arkkitehti Miika Rankinen esittelee Aleksinkulman Ympäristötalolla (Solistinkatu 2) torstaina 4.4. kello 18 alkavassa tilaisuudessa. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä (Teams-linkki).

Kaupunki teettää rakennushistoriaselvityksiä esimerkiksi silloin, kun rakennuksessa alkaa perusparannus. Näissä selvityksissä kerrotaan niin rakennuksen synnystä kuin sen arkkitehtuurista.

Talot kertovat on tapahtumasarja, jossa esitellään oululaisille tuttuja rakennuksia. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia, ja niitä järjestetään noin kahden kuukauden välein. Esittelyt pohjautuvat talojen rakennushistorian selvittämiseen.