Oulun kaupungin hulevesitulvariskien alustava arviointi, 3. arviointikierros

Kuva, hulevesi.

Kuntien tulee lakisääteisesti tarkastaa hulevesitulvariskien alustava arvio kuuden vuoden välein ja asettaa nähtäville arvioinnin raportti ennen päätöksentekoa. Merkittävien hulevesitulvariskien lisäksi tarkastuksen yhteydessä on kartoitettu vähäisempiä haittoja aiheuttavia muita hulevesitulvia, jotta ne voidaan ottaa huomioon mm. suunnittelussa, omaisuudenhallinnassa ja kunnossapidossa. Lain tarkoituksen mukaisesti tällöin pystytään vähentämään tulvariskejä, parantamaan turvallisuutta, ehkäisemään ja lieventämään tulvista aiheutuvia vahingollisia seurauksia niistä koituvia kustannuksia sekä edistämään tulviin varautumista.

Alustavan arvioinnin tarkistaminen suoritettiin hyödyntämällä toisen arviointikierroksen jälkeen syntynyttä uutta tietoa. Tulvariskin merkittävyyttä arvioitaessa otettiin huomioon tulvan todennäköisyys sekä tulvasta mahdollisesti aiheutuvat yleiseltä kannalta katsoen vahingolliset seuraukset ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle, yhteiskunnan kannalta tärkeille toiminnoille, taloudelliselle toiminnalle, ympäristölle sekä kulttuuriperinnölle.
 

Tehdyn arvioinnin perusteella Oululla ei ole tarpeen nimetä yhtään merkittävää hulevesitulvariskialuetta. Oulussa ei ole myöskään esiintynyt hulevesitulvia, jotka olisivat täyttäneet laissa määritellyt merkittävän hulevesitulvan kriteerit.


Kaupunkirakenteen tiivistymisen ja ilmastonmuutoksen vuoksi hulevesitulvariski tulee todennäköisesti tulevaisuudessa kasvamaan Oulussa jonkin verran. Tulvariskiin voidaan kuitenkin olennaisesti vaikuttaa niin kaavoituksessa, kaupunkiympäristön ja kuntatekniikan suunnittelussa kuin kiinteistöillä huomioimalla hulevedet sekä niiden tulvareitit ja -alueet. 

Kiinteistöjen väliset rajapainanteet toimivat tärkeänä osana tulvariskien hallinnassa. Ne vähentävät tulvariskejä, ohjaamalla ja kuljettamalla vettä pois esimerkiksi rakennusten läheltä. Painanteet voivat myös säilöä hulevesiä. Rajapainanteiden toiminta ja varautuminen tulvatilanteisiin on kiinteistöjen tai asukkaiden vastuulla. Painanteiden kunnossapitoon kuuluu puhdistaminen, perkaaminen ja varmistaminen, että ne ovat toimintakykyisiä. Mikäli painanteet eivät ole asianmukaisessa kunnossa, kiinteistöllä ja/tai naapurikiinteistöllä voi ilmetä tulvimista.

Oulun kaupungissa on laadittu suunnitelmat kouluille ja päiväkodeille suojautumis- ja väistötilanteisiin sekä asukkaiden lyhytaikaisen evakuoinnin tarpeeseen.

Hulevesitulvariskien alustavan arvioinnin toteutus

Oulussa on vuoden 2018 jälkeen rakennettu paljon uutta. Käytettävissä on myös paljon uutta tietopohjaa mm. keskustan tulvariskiselvitys ja sen hulevesiviemäriverkoston virtaamamittaukset, pelastuslaitoksen tiedot hälytyskohteista 16.8.2022 ja Syken yleispiirteinen hulevesitulvakartta 2024. Lisäksi hulevesitulvavahinkoja on sattunut kolmella eri rankkasateella edellisen päivityskerran jälkeen.

Hulevesitulvariskien alustavan arvioinnin päivitys toteutettiin kokemusperäisen tiedon ja asiantuntija-arviointien perusteella. Päivitystä varten on kerätty kokemusperäistä tietoa kuntalaisilta, pelastuslaitokselta, mahdollisten riskikohteiden toimijoilta sekä kaupungin asiantuntijoilta ja kunnossapidolta. Lisäksi aineistoina on käytetty mm. keskustan tulvariskiselvityksen tuloksia, vesienhallintaselvityksiä, ilmatieteenlaitokselta tilattuja säätutkatietoja, pelastustoimen tulvatehtäviä sekä Syken vuoden 2024 yleispiirteistä hulevesitulvakarttaa. Tämän lisäksi kaupungilla on tehty laajaa tarkastelua riskikohteista sekä hulevesitulvariski-alueista ja painanteista SCALGO Live -ohjelmiston avulla. Ohjelmistolla on tarkasteltu myös meri- ja vesistötulvien sekä hulevesitulvien mahdollisia yhteisvaikutuksia. Lisäksi vireillään olevien asemakaavahankkeiden avulla on tarkasteltu maankäytön muutosten vaikutusta hulevesitulvariskeihin tulevaisuudessa. 

Merkittävien hulevesitulvariskien lisäksi on kartoitettu vähäisempiä haittoja aiheuttavia muita hulevesitulvia. Päivityksessä tunnistetut muut hulevesitulvariskialueet sekä mahdolliset riskikohteet on viety kaupungin paikkatietojärjestelmään, jotta ne voidaan ottaa huomioon suunnittelussa, omaisuudenhallinnassa ja kunnossapidossa.
 

Hankesivulla olevat suunnitelma-asiakirjat on laadittu hyväksymiskäsittelyn edellyttämässä tarkkuudessa. Suunnitelman yksityiskohdat ja korkeustiedot tarkentuvat suunnittelun edetessä. Mikäli haluat käyttää tämän hankkeen tietoja jonkin toisen hankkeen lähtöaineistona, pyydä rakennussuunnitelman piirustukset sähköpostilla osoitteesta: katusuunnitelmat@ouka.fi.

 

Eteneminen

Käynnistysvaihe

Valmis

Ehdotusvaihe

Meneillään

Hyväksymisvaihe

Tulossa

Rakentamisvaihe

Tulossa

Yhteystiedot

Kohteen sijainti