Ajankohtaista

< Takaisin

Oulun jäähallin neljä vuotta kestänyt perusparannus on valmistunut

Oulun jäähallin eli tuttavallisesti Raksilan jäähallin neljävuotinen peruskorjaus valmistui elokuussa. Viimeisimpänä tehdyt muutokset jäähallia kiertävään aulatilaan sekä katsomoihin näkyvät jäähallin katsojille selkeimmin, mutta aikaisempina vuosina jäähallia on korjattu laajasti muiden tilojen sekä talotekniikan osalta.

Kesällä 2021 aulatilan lattiaan on asennettu joustolattiapinnoite. Vanha lattia oli epoksipinnoite betonin päällä, joten uusi pinnoite on aula- ja käytävätiloissa harjoitteleville urheilijoille joustavampi. Katsomoiden lattiapinnat on maalattu. Katsomoiden seinäpinnat ovat saaneet osittain keltaisen värin Kärppien kotihalliin sopivasti.

Urheilutalon katsomotuolit saivat uuden paikan

Vanhat puupenkit ovat vaihtuneet katsomoissa kangastuoleihin. Urheilutalolta on kierrätetty katsomotuoleja jäähallille uusiokäyttöön noin 700 kappaletta.

Kärppäklubin keittiön IV-tekniikkaa päivitettiin remontin yhteydessä sekä tilojen lattiapinnoite ja alakatot uusittiin. Samalla parannettiin rakennuksen energiatehokkuutta, sillä keittiö- ja sosiaalitiloihin lisättiin ilmanvaihtolaitteistoon lämmön talteenotto.

Pihalle, katoksiin sekä kaikkiin sosiaalitiloihin on asennettu älykäs LED-valaistus. Hallin sähkökeskuksia on uusittu, ja aikojen saatossa tehdyt lukuisat sähkö- ja teletekniset päivitykset on saatettu nykyajan vaatimusten mukaisiksi.

Pukuhuoneiden korjaus valmistunut aiempina vuosina

Kaikki hallin pukuhuoneet sekä Kärppien edustusjoukkueen tilat on peruskorjattu 2018-2020. LVIA-tekniikka uusittiin ja modernisoitiin nykypäivän tarpeisiin, mikä tuntuu käyttäjille parantuneena ilmanlaatuna pukutiloissa.

Jäähallin kylmäkoneet kunnostettiin peruskorjauksen yhteydessä. Kylmätekniikan toimintavarmuutta on parannettu muun muassa yhdistämällä tekojään kylmätekniikka samaan järjestelmään jäähallin kanssa mahdollistaen rinnakkaiskäytön.

Remontin kokonaishinta on noin 5,3 miljoonaa euroa. Jäähalli on ollut osittain käytössä koko perusparannuksen ajan.

Jakolinkki