Kirjakaappi Oulun uimahallissa poistuu käytöstä vuoden 2024 lopussa
Oulun kaupunginkirjasto luopuu kirjakaappipalvelusta vuoden 2024 lopussa Oulun uimahallin lähestyvän sulkeutumisen vuoksi. Kirjakaapista lainatut kirjat voi kaapin sulkeuduttua palauttaa mihin tahansa OUTI-kirjastoon.
Ensimmäinen kirjakaappi tuli asiakkaiden käyttöön maaliskuussa 2013 ja se sijoitettiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan korvaamaan suljettua potilaskirjastoa. Kaappi oli aikanaan ensimmäinen Suomessa. Kaapin hankintavuoden jälkeen omatoimikirjastojärjestelmät ilmestyivät kirjastojen saataville Suomessa. Vuosien mittaan omatoimikirjastosta tuli kirjastojen peruspalvelua. Oulussa on tiheässä kirjasto- ja kirjastoautopysäkkien verkossa jo 15 omatoimikirjastoa laajoin aukioloajoin. Tarve laajentaa kirjaston palveluverkkoa kirjakaapilla on poistunut.
Nyt poistuva laite otettiin käyttöön OYS:ssa maaliskuussa 2015 ja siirrettiin vuonna 2020 Oulun uimahallin aulaan ennakoiden sairaalan rakennustöitä. Parhaina vuosina kaapista otettiin n. 1000 lainaa vuodessa. Lainaus ja palautus tapahtui RFID-tekniikalla. Kaappiin mahtui tarjolle n. 175 kirjaa kerrallaan ja kokoelma painottui lastenkirjallisuuteen.